Posti kasvattaa pakettiautomaattien määrää

Posti investoi verkkokaupan kasvua varten ja tarkoituksena on, että vuoteen 2022 mennessä ympäri Suomea löytyy 4000 pakettiautomaattia.

Suomessa on Postin mukaan maailman laajin automaattiverkosti ja jatkossa 85 prosentilla suomalaisista lähin pakettiautomaatti on alle kilometrin päässä kotiosoitteesta.

Investoinnin myötä myös automaattien käyttötapoja laajennetaan. Tulevaisuudessa lähettämisen ja pakettien vastaanottamisen lisäksi automaateissa voi kierrättää ja käydä vertaiskauppaa.

Ilmoitus
Ilmoitus

Kuten Ehandel on jo aiemmin kertonut verkkokauppa kasvaa ja Postin tutkimuksen mukaan vuonna 2025 lähes viidennes arvioi ostavansa kaiken tai lähes kaiken verkosta.

- Varaudumme investoinnilla verkkokaupan kasvuun. Suomessa kotitalouteen tulee keskimäärin 10 pakettia vuodessa, Keski-Euroopassa kaksi kertaa tämän verran ja Yhdysvalloissa määrä on kolminkertainen. Verkkokaupan kasvaessa myös pakettien määrän odotetaan lisääntyvän, Postin asiakaskokemus ja -kanavat -yksikön johtaja Kaisa Ilola sanoo tänään julkaistussa tiedotteessa.

 

Haja-asutusalueilla viiden kilometrin säteellä

Kaupungeissa automaatit löytyvät tulevaisuudessa noin kilometrin päästä kunkin kotiosoitteesta. Haja-asutusalueillekin Posti lupaa automaatteja noin viiden kilometrin päähän jokaisen kodista.

- Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että automaatti on lähellä jokaista suomalaista. Vuonna 2022 kuluttajat kulkevat päivittäin automaatin vierestä matkalla kotiin, kouluun, ruokakauppaan tai harrastuksiin.  Kirje- ja postilaatikot ovat olleet pitkään osa suomalaista infrastruktuuria, ja jatkossa suomalaiseen maisemaan kuuluu oleellisesti myös automaatit.  Samalla kun automaattien määrää lisätään, haemme automaateille myös uusia käyttötapoja. Jatkossa automaatteja voidaan hyödyntää esimerkiksi raaka-aineiden kierrätyksessä, vertaiskaupan välittäjänä, ja esimerkiksi vuokrakoneiden välityskanavana, Ilola sanoo.

 

Mieluiten automaattiin

Jopa 59 prosenttia suomalaisista kertoo käyttäneensä pakettiautomaatteja ja määrä kasvaa. Uudistus helpottaa ihmisten arkea, sillä automaatit ovat auki myös iltaisin ja viikonloppuisin. Postin mukaan parhaimmillaan perjantaina tilatun paketin voi hakea automaatista jo samana päivänä.

- Laaja automaattiverkosto auttaa myös ilmastotalkoissa. Kuluttaja voi vaikuttaa merkittävästi toimitusten CO2-päästöihin paketin ohjauksella. Verkkokaupasta ostava voi vähentää CO2-päästöjään jopa 70 prosenttia ohjaamalla paketit omien arkireittiensä varrelle esimerkiksi työpaikallaan tai ruokakaupassa sijaitsevaan automaattiin, Ilola kertoo.

Ilmoitus
Ilmoitus

 

Logistiikan tuotot yli puolet liikevaihdosta

Verkkokaupan kasvun myötä pakettien ja logistiikan tulot ovat jo yli puolet Postin liikevaihdosta. Posti on valmistautunut verkkokaupan kasvuun suurilla investoinneilla ja rakentamalla kuluttajien keskuudessa suositun, koko maan kattavan automaattiverkoston.

- Posti on automaattien suhteen edelläkävijä jopa maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi DHL on ilmoittanut kasvattavansa automaattiverkostoon Saksassa 7 000 automaattiin. Lisäinvestoinnin myötä meillä on väkilukuun suhteutettuna kuusinkertainen määrä automaatteja esimerkiksi edelläkävijänä pidettyyn Saksaan, Ilola kuvailee investoinnin merkittävyyttä.

Vuoden 2018 lopulla Postilla oli Suomessa 1000 automaattia ja tällä hetkellä automaatteja on noin 1600.

Tilaa

Ethän ole unohtanut uutiskirjettämme Ehandeluutiset?

Kiitos!