Näin ostamme päivittäistavaroita pandemian keskellä – tämä kasvaa eniten

Selvät trendit kansainvälisessä tutkimuksessa.

Ostoskäyttäytymisemme on muuttunut aika lailla pandemian aikana. Olemme esimerkiksi nähneet, miten tietyt kategoriat ovat saaneet kokonaan uuden elämän ja myyvät nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mutta millainen vaikutus on kuhunkin eri kategoriaan? YouGov on katsastanut, miten ostamme päivittäistavaroita pandemian aikana ja esittelee nyt kyselyn tuloksia, jonka mukaan 59 prosenttia kuluttajista on muuttanut ostokäyttäytymistään uuden todellisuuden seurauksena. Suurin muutos on tapahtunut Meksikossa, jossa 83 sanoo muuttaneensa tapojaan pandemian seurauksena.

 

Ilmoitus

Eniten ja vähiten kasvaneet

Mutta mikä sitten on muuttunut eniten? Jos katsomme kansainvälisesti, niin kosmetiikkatuotteiden, esimerkiksi kosteusvoiteiden ja hiustuotteiden, ostaminen on vähentynyt eniten. 32 prosenttia, jos haluaa olla aivan täsmällinen. Se on myös kategoria, jossa ainoastaan 12 prosenttia, vähiten vastanneista, sanoo lisänneensä kulututusta.

Mitä sitten ostetaan? YouGovin mukaan tuoreiden hedelmien ja vihannesten myynti on syöksynyt ylöspäin. 38 prosenttia vastaajista sanoo ostavansa näitä enemmän kuin ennen pandemiaa ja vain 6 prosenttia ilmoittaa ostavansa nyt vähemmän kuin aikaisemmin. Hyvällä toisella sijalla on ruokakomerotuotteet, jotka ovat kasvaneet 30 prosenttia ja kolmannelle sijalle kirii pakasteruoka 29 prosentilla.

 

Tasaista alkoholin ja karkkien kanssa

Yksi kategoria, jonka kulutus keinuu hieman on alkoholi. Siinä nimittäin 26 prosenttia vastaa lisänneensä kulutusta samalla kun 20 prosenttia ilmoittaa vähentäneensä alkoholin käyttöä. Myös roskaruuan, karamellit mukaan lukien, kulutus on melko tasaista kasvun ja vähentyneen kulutuksen kesken. 27 prosenttia kertoo kuluttavansa näitä enemmän ja 28 prosenttia vastaa kuluttavansa vähemmän.

Tutkimus tehtiin joulukuussa 2020 ja pohjautuu 18 997 haastatteluun 17 eri markkinoilla.