Matsmartille 17 miljoonan euron lisärahoitus

Suomessa ja Ruotsissa toimiva hävikkiruoan verkkokauppa Matsmart on saanut päätökseen 17 miljoonan euron rahoituskierroksen. Uutena omistajana yritykseen sijoittaa saksalainen LeadX Capital Partners.

- Rahoitus mahdollistaa Matsmartin laajentumisen uusille markkinoille ja auttaa meitä ottamaan seuraavan askeleen kohti visiotamme – maailmaa ilman ruokahävikkiä, Matsmartin toimitusjohtaja Karl Andersson kertoo yhtiön tiedotteessa.

Suurin sijoittaja 17 miljoonan rahoituskierroksella on saksalainen sijoitusrahasto LeadX Capital Partners. Lisäksi kierrokseen osallistuvat jo aiemmin omistajiin kuuluneet IKEA, pääomasijoittaja Northzone, Axel Johnsoniin kuuluva D-Ax sekä Norrsken Foundation.

Ilmoitus
Ilmoitus

LeadX Capital Partners on osa yhtä maailman suurinta vähittäiskaupan toimijaa, saksalaista Metro AG:ta.

- Ruokahävikki on maailmanlaajuinen haaste. Olemme nyt todistaneet liiketoimintamallimme toimivuuden Pohjoismaissa, joten on hienoa laajentaa toimintaa myös muualle Eurooppaan uuden yhteistyökumppanin kanssa, Karl Andersson kertoo.

 

"Suuri potentiaali"

LeadX Capital Partners sijoittaa alku- ja kasvuvaiheen teknologiayrityksiin, joita sen portfoliossa on noin 70. Tavoite on vahvistaa uusien teknologiaratkaisujen kehitystä majoitus-, ravintola- ja elintarvikealalla sekä vähittäiskaupassa.

- Näemme Matsmartin toimintamallissa suurta potentiaalia ja olemme iloisia voidessamme olla tukemassa yrityksen kansainvälisiä laajentumissuunnitelmia, Hansjörg Sage, LeadX Capital Partnersin osakas kertoo.

Sage vastaa sijoituksista majoitus- ja ravintola-alan toimijoihin ja teknologiayrityksiin.

Metro AG:n liikevaihto on 36,5 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on toimintaa 36 maassa, 24 miljoonaa asiakasta ja 150 000 työntekijää.

- Vähittäiskaupan toimijana meillä on vastuu panostaa ruokahävikin vähentämiseen ja Matsmartilla on tarjota siihen järkevä ratkaisu. Matsmartin toimintamallilla on monia etuja verrattuna yksittäisten tuotemerkkien verkkokauppoihin: suurempi läpinäkyvyys ja skaalautuvuus, jolla vastataan nopeastikin kasvavaan kysyntään, Veronica Pountcheva, Metro AG:n maailmanlaajuinen vastuullisuusjohtaja sanoo yhtiön eilen lähettämässä tiedotteessa.

Ilmoitus
Ilmoitus

 

Matsmart kovassa kasvussa

Matsmartin kautta pelastettiin Suomessa yli 500 000 kiloa ruokaa viime vuonna. Matsmart kasvaa huimaa vauhtia ja Suomen liikevaihdon odotetaan nousevan tänä vuonna kuuteen miljoonaan euroon. Kasvu viime vuoteen verrattuna on tällä summalla on 190 prosenttia.

Tilaa

Ethän ole unohtanut uutiskirjettämme Ehandeluutiset?

Kiitos!