Komplett pääsi tavoitteeseen – yli 100 myyjää sivustolla

Vastaa lähes 40 prosenttia liikevaihdosta viiden vuoden kuluttua.

Ilmoitus

Oltuaan käynnissä jo usean vuoden ajan Komplettin markkinapaikka otti kesällä askeleen kohti todellisuutta. Tavoite oli asetettu korkealle ja vuoden vaihteeseen mennessä verkkokauppias halusi houkutella luokseen yli sata ulkopuolista jälleenmyyjää.

Haluaa enemmän kuin kaksinkertaistaa tänä vuonna

Nyt norjalainen E24 -lehti kertoo, että tavoite on saavutettu, koska Komplettin katsotaan nyt saaneen 107 ulkopuolista kumppania. Tämän katsotaan tosin olevan vasta alkua. Ennen vuoden 2018 loppua Komplett arvelee saneensa 200-300 uutta kauppiasta liittymään sen markkinapaikalle. Viiden vuoden kuluttua 30-40 prosenttia Komplettin liikevaihdosta arvellaan tulevan ulkopuolisilta myyjiltä.

Koska tavoitteena koko ajan on ollut luoda norjan vastine Amazonille , aikoo Komplett vastaisuudessa myydä kaikkea mistä kuluttajat voivat olla kiinnostuneita. E24 mainitsee kahvin, vaatteet ja kirjat muutamina esimerkkeinä.

- Tämä on Komplettin tulvaisuus. Jos Komplettiä ei viiden vuoden kuluttua tunneta muusta kuin elektroniikkatuotteista en ole tehnyt työtäni, sanoo Anton Hagberg, Komplettin markkinapaikkavastaava, E24:lle.

”Amazon tulossa Norjaan”

Voidakseen myydä esimerkiksi muotia, on Komplett juuri nyt aikeissa tehdä muutoksia järjestelmäänsä. Sen täytyy tulevaisuudessa pystyä käsittelemään muun muassa eri värejä ja kokoja paremmin kuin tähän asti.

- Tämän järjestelmän avulla olemme valmiita vastaamaan suurten kansainvälisten kilpailijoiden haasteeseen kuten Amazon ja Rakuten, joiden arvelemme tulevan Norjaan tulevina vuosina, sanoo Anton Hagberg.