Kesän buumi: Retkeily

Scandinavian Outdoor teki Retkeilykesä 2020 kyselyn, jonka mukaan 90 prosenttia vastaajista aikoo retkeillä kotimaassa kesän aikana.

70 prosenttia vastaajista aikoo myös yöpyä teltassa tai riippumatossa. Samalla retkeilyyn panostetaan myös taloudellisesti, mikä näkyy Scandinavian Outdoorin mukaan verkkokaupan myynnissä. Viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna Scandinavian Outdoorin verkkokaupan myynti kasvoi huhti- ja toukokuun aikana 95 prosenttia.

Tällä linjalla on myös kyselyyn vastanneet henkilöt, sillä kolmannes vastaajista kertoi tekevänsä retkeilyyn ja ulkoiluun liittyviä hankintoja enemmän kuin viime vuonna. Noin puolet kyselyyn vastanneista kertoi käyttävänsä tänä vuonna rahaa näihin hankintoihin 100-300 euron verran. 10 prosenttia vastaajista sanoi budjettinsa olevan jopa 600 euroa.

Ilmoitus

Retkeilytrendi on ollut nousussa jo pitkään, mutta koronan myötä retkeilybuumi suorastaan räjähti. Kysely vahvisti sen mikä on näkynyt verkkokauppamme myynnissä koko kevään: etenkin retkeilyvarusteet, kuten makuupussit, teltat ja makuualustat viedään käsistä. Kun yli kolmasosa vastaajista kertoo yöpyvänsä ulkona tänä kesänä ja moni heistä useita öitä, kyllä siinä retkeilyvarusteille on tarvetta. Enemmänkin menisi, mitä tällä hetkellä saamme varastoon, Scandinavian Outdoorin markkinointipäällikkö Kuutti Haapanen kertoo.

 

Kyselyn tuloksia

Retkeilykesä 2020-kyselyn mukaan yli 80 prosenttia aikoi matkustella kesän aikana pelkästään kotimaassa. 26 prosenttia kertoi yöpyvänsä ulkona yli kuusi yötä kesän aikana ja 34 prosenttia vastaajista sanoi yöpyvänsä teltassa tai muussa majoitteessa kaksi tai kolme yötä.

Kyselyyn vastasi 1570 henkilöä ja valtaosa vastaajista oli ikähaarukassa 30-39 vuotta (30%) sekä 40-49 vuotta (24 %).

Scandinavian Outdoor kertoi kyselyn tuloksista lehdistötiedotteessa viime viikolla.