IKEA avaa suunnittelustudion Jyväskylän keskustaan

Kodinsisustuksesta tulee nyt entistä helpompaa.

Jyväskylän Kauppakeskus Sokkariin avautuu kevään 2020 aikana IKEA Suunnittelustudio, jossa asiakas voi paitsi valita tuotteet myös suunnitella koko sisustuksen yhdessä IKEAn asiantuntijan kanssa. Tämä on osa IKEA Suomen uudistumista ja tavoitteena on päästä entistä lähemmäs asiakasta.

Uusi studio avataan Jyväskylään huhti-tai toukokuussa ja samalla Seppälässä sijaitseva IKEAn-lähipiste lopetetaan. Uusi toimipiste on ensimmäinen laatuaan Suomessa, mutta vastaava studio löytyy jo tätä nykyä muun muassa Kööpenhaminasta.

Ilmoitus
Ilmoitus

 

Suunnittele yhdessä asiantuntijan kanssa

Uusi konsepti löytyy kauppakeskuksen noin 500 neliöisestä tilasta, jossa on myös näyttelyalue keittiöille, kodin muille huoneille ja sieltä löytyvät niinikään Home Smart-älykotiratkaisut.

- Olemme todella innoissamme, että voimme avata Suomessa ensimmäisen IKEA Suunnittelustudion juuri Jyväskylään. Haluamme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja vastata heidän muuttuneisiin odotuksiinsa. Tuomalla IKEA-palvelut lähemmäs Jyväskylän keskustan muita palveluita helpotamme asiakkaiden arkea, IKEA Suomen liiketoiminnan kehitysjohtaja Ann-Christin Pilviö kertoo.

 

Koko valikoima verkkokaupassa

Suunnittelustudiossa voi suunnitella kaikenkokoiset sisustusratkaisut, sillä IKEAn koko valikoima löytyy verkkokaupasta. Uudesta suunnittelustudiosta tuotteet tilataan toimitettavaksi joko kotiin tai noutopisteeseen. Lihapullistaan kuuluisaa IKEAn ravintolaakaan siellä ei ole.

 

Osa uudistusta

IKEA Suomi aloitti vuosi sitten suunnittelemaan uudistusta ja nyt avattava studio on osa strategiaa. Samanlainen piste löytyy jo nyt Tanskasta, jossa se on saanut paljon kiitosta.

- Tiedämme, että asiakkaamme arvostavat yhä enemmän sujuvaa asiointia ja asiantuntevaa palvelua sisustusvalinnoissaan. IKEA Suunnittelustudiossa autamme suunnittelemaan ja tilaamaan vaikkapa kokonaisen keittiön tai makuuhuoneen kaapistot, jotka sitten toimitetaan asiakkaalle esimerkiksi noutopisteeseen tai kotiin, Pilviö sanoo yhtiön lähettämässä tiedotteessa.

Ilmoitus
Ilmoitus

Tilaa

Ethän ole unohtanut uutiskirjettämme Ehandeluutiset?

Kiitos!