Gigantti listasi joulun suosikkilahjat – kovat paketit pitävät pintansa

Pelaaminen kasvattaa suosiotaan.



Chromecast mediasoitin valtgasi kärkipaikan, kun Gigantti listasi tulevan joulun hittilahjat.

Gigantin tiedotteen mukaan suurin osa suomalaisista ajoittaa joululahjaostoksensa joulukuulle  vaikka viime vuosien aikana Suomeen rantautunut Black Friday on käynnistänyt jouluostoskauden jo marraskuun puolella. Gigantin tänä syksynä teettämän tutkimuksen mukaan jopa 72 prosenttia suomalaisista ostaa joululahjat vasta joulukuussa.

– Tutkimuksemme mukaan puolet suomalaisista hankkii lahjat joulukuun alkupuoliskolla, ja se näkyy meillä myymälöissä selvästi. Kovat paketit säilyttävät suosionsa vuodesta toiseen, ja elektroniikka kuuluu suosituimpien lahjatoiveiden joukkoon tänäkin jouluna. Varsinkin nuoret arvostavat kovia lahjapaketteja: 18–29-vuotiaista suomalaisista neljäsosa toivoo joululahjaksi elektroniikkaa, kertoo Gigantin markkinointijohtaja Sami Särkelä tiedotteessa.

Joulukauppa kasvaa

Gigantin tiedotteen mukaan kauppa käy joulukuun lahjasesonkina vilkkaasti, ja Kaupan liitto ennakoi joulukaupan kasvavan tänäkin vuonna selvästi. Pukinkonttiin päätyy niin klassikkolahjoja kuin kauppojen hyllyille vasta ilmestyneitä tulokkaita. Mutta mitkä lahjat ovat suomalaisten suosikkeja juuri tänä jouluna?

– Puhelimet, älykellot, kuulokkeet, kaiuttimet sekä media- ja äänentoistolaitteet ovat suomalaisten kestosuosikkeja. Esimerkiksi Googlen Chromecast, kuvaa ja videota älypuhelimesta televisioon suoratoistava laite on ollut viime vuosina suuressa suosiossa ja myydyimpiä tuotteita Gigantissa, arvioi Särkelä.

Pelikonsolit ja kaikki pelaamiseen liittyvät lisätarvikkeet ovat Särkelän mukaan joulun toivotuimpia lahjoja. Tänä vuonna monen listalta löytyy PlayStation 4, Nintendo Switch tai Xbox One.

– Pelaamisen suosio näkyy myös erilaisten pelitarvikkeiden, kuten lisäohjainten ja erityisesti pelikuulokkeiden myynnissä. Pelikuulokkeissa, kuten muissakin äänentoistolaitteissa langattomuus on nykyään tärkeä kriteeri, Särkelä toteaa.

Joululahjat TOP 10

  1. Chromecast-mediasoitin
  2. Puhelimet, esimerkiksi Samsung Galaxy A7, Huawei Nova 3 tai iPhone XR
  3. Kaikki pelaamiseen liittyvät tuotteet, kuten PlayStation 4, XboxOne, Nintendo Switch, lisäohjaimet, pelikuulokkeet ja oheistarvikkeet, kuten hauskat paidat ja lippikset.
  4. Äly- ja urheilukellot, esimerkiksi Samsung Galaxy Watch tai Polar Vantage M GPS-multisportkello.
  5. Kuulokkeet ja pienet kaiuttimet, esimerkiksi JBL Tune500 BT ja SONOS PLAY:1.
  6. Tenderflame-sisustusliekki eli tunnelmallinen kestokynttilä aidolla liekillä.
  7. Parranajokoneet, kuten Philipsin OneBlade, Braun Series 7, tai Philipsin ja Remingtroninuutuudet.
  8. Hiustenlaittoon liittyvät laitteet, merkeistä esimerkiksi Remington Pro Luxe tai Dyson.
  9. Sähköhammasharja, esimerkiksi tämä pinkki klassikko,tämä ruusukultainen uutuus tai tämä, yli 6-vuotiaille suunniteltu lastenharja.
  10. Kahvinkeittimet ja -koneet, esimerkiksi Nespresson uusi Vertuoplus-kahvikone tai uudet ILOU-kahvinkeittimet

Yksi vastaus artikkeliin “Gigantti listasi joulun suosikkilahjat – kovat paketit pitävät pintansa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pin It on Pinterest