Budbee laajentaa Lahteen ja Jyväskylään

”Laajenemisen seurauksena Budbee tavoittaa jo kaksi miljoonaa suomalaista.”

Muuttovoittoiset Lahti ja Jyväskylä ovat optimaalisia seuraavia avauksia Budbeen kasvupolulla Suomessa. Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 – kestävän kehityksen ollessa kaiken toimintamme ytimessä uskomme olevamme oikein tervetullut toimija kaupunkiin. Myös Jyväskylässä on tilausta kestäville palveluille. Lisäksi pandemia on vauhdittanut kotiinkuljetusten kysyntää huomattavasti koko Suomessa, eivätkä Jyväskylä ja Lahti ole poikkeuksia, Budbeen operatiivinen johtaja Aleksi Poropudas sanoo tiedotteessa.

Yhtiö kertoo samalla kuljettavansa kaikki toimitukset Suomessa, lajittelukeskuksesta asiakkaalle fossiilittomasti ja se päästökompensoi kuljetukset 110-prosenttisesti. Budbee aikoo olla kestävien prosessien suunnannäyttäjä alallaan ja asettamalla standardit fossiilittomille kuljetuksille se lisää logistiikkakentän painetta muutokseen. Budbee hankkii kuljetukset alihankintana kumppaniensa kautta.

Ilmoitus

Budbee kuljettaa tämän lisäksi pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Verkkokauppapakettien kotiinkuljetukset Lahdessa alkavat huomenna 7.4 ja Jyväskylässä 8.4.

Tilaa

Ethän ole unohtanut uutiskirjettämme Ehandeluutiset?

Kiitos!