Apteekkariliitto: Verkkoapteekkien määrä liki kaksinkertaistuu

Apteekkariliitto kehittää uutta verkkopalvelualustaa.



Apteekkariliiton mukaan kuluttajille on ensi keväänä tarjolla entistä parempia verkkoapteekkeja, kun lähes 200 apteekkia ottaa käyttöön uuden verkkopalvelun. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yli kolmasosa suomalaisista pitää tärkeänä, että voi asioida apteekin kanssa myös verkon välityksellä.

Liitto kertoo tiedotteessa kehittävänsä parhaillaan apteekkien verkkopalvelualustaa, jonka on ennakkotilannut jo lähes 200 apteekkia. Uusi palvelualusta kaksinkertaistaa verkkoapteekkien määrän ensi vuonna, sillä tällä hetkellä Suomessa toimii reilut sata verkkoapteekkia.

– Verkkoasiointi lisääntyy, ja apteekit haluavat olla mukana tässä muutoksessa. Yhä iäkkäämmät ihmiset käyttävät digitaalisia palveluita, ja myös heidän tarpeensa on otettava huomioon, Apteekkariliiton hankepäällikkö Iiro Salonen sanoo tiedotteessa.

Apteekkariliitto tukee vahvasti verkkoapteekkitoiminnan kehittämistä niin, että lääkitysturvallisuus ja neuvonta varmistetaan myös verkossa, jossa asiakasta palvelee sama tuttu asiantuntija kuin lähiapteekissakin.

Uusi digialusta helpottaa

Keväällä käyttöönotettava uusi digialusta helpottaa henkilökohtaista palvelua. Asiakas voi esimerkiksi varata reseptilääkkeitä valmiiksi apteekkiin tai tilata ajan farmaseutin neuvontapalveluun. Tuotetiedon laatu paranee, kun maahantuojat ja valmistajat pääsevät päivittämään tuotetietojaan Apteekkariliiton palvelun kautta yhdellä kertaa kaikkien verkkoapteekkien hyödynnettäväksi.

Yksi merkittävä parannus asiakkaalle on se, että reseptilääkkeitä voi jatkossa tilata luotettavasti myös toisen ihmisen puolesta sähköisellä valtuudella.

– Tämä auttaa esimerkiksi alaikäisten lasten vanhempia ja omaishoitajia, jotka hoitavat perheenjäsentensä lääkeasioita ja tarvitsevat valtuuden myös verkkoasiointiin, Salonen kertoo.

Verkkoasiointi apteekin kanssa kiinnostaa

Apteekkariliiton teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan verkkoasiointi apteekin kanssa kiinnostaa suomalaisia. Yli kolmasosa pitää sitä tärkeänä palveluna. Suomalaisten apteekkiasiointi painottuu kuitenkin edelleen apteekkikäynteihin, sillä vain viidesosa oli käyttänyt verkkoapteekkia.

Apteekkiasioinnin verkossa kokee omakseen erityisesti alle 35-vuotiaat ja pääkaupunkiseudulla asuvat. Verkkoasioinnista hyötyvät kuitenkin kaiken ikäiset ja ympäri Suomea asuvat. Tätä tukee myös nopea lääkkeiden kotiinkuljetuspalvelu.

– Verkkokaupassa asiakkaan valittavissa on kaikki yleisimmät toimitustavat. Lisäksi ensi keväänä lääkkeet saa lähiapteekista kotiovelle jopa parissa tunnissa, aluksi suurimmissa kaupungeissa, Salonen lupaa.

Verkkoapteekeista kysyttiin osana Tuhat suomalaista -tutkimusta, jonka toteutti IROResearch 29.10.–5.11.2018 välisenä aikana. Tiedonkeruu tehtiin internetissä hyödyntäen IROResearchin valtakunnallista kuluttajapaneelia. Tutkimushaastatteluja tehtiin yhteensä tuhat. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on enintään 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pin It on Pinterest