Amazon lanseeraa luksusputiikin – Oscar de la Renta ensimmäisenä

Tavoittelee luksusasiakkaita.

Amazon ei ole mikään synonyymi ylellisille tavaroille. Vaikka yhtiö onkin menestynyt monilla eri alueilla, niin Amazon on taistellut pitkään saadakseen jalansijaa muodin alalla, ja erityisesti hieman hienompien ja kalliimpien tuotteiden kanssa.

Nyt verkkokauppias lanseeraa uuden osa-alueen sovelluksessaan, ja sitä kutsutaan nimellä Luxury Stores. Osastoa kutsutuaan myymäläksi myymälän sisällä ja ensimmäisenä siellä on näkyvillä muotitalo Oscar de la Renta. Myynnissä on muun muassa muotimerkin syyskokoelma sekä käsilaukkuja, koruja ja muita oheistuotteita.

Ilmoitus

Oscar de la Renta on ylpeä saadessaan tehdä yhteistyötä Amazonin kanssa Luxury Storesin lanseerauksen edellä, muotimerkin toimitusjohtaja Alex Bolen sanoo tiedotteessa.

Erikoista Amazonin Luxury Storesin kanssa on se, että sinne ei ole kenellä tahansa asiaa. Uusi putiikki on nimittäin ”invite only”, sinne on siis saatava kutsu ennen kuin pääsee ihastelemaan luksusvalikoimaa. Tavoitteena on tietenkin luoda lisää ylellisyyden tunnetta ja hioa pois ”Amazon-leimaa”.

Tämä on ensimmäinen päivä ja odotamme, että pääsemme laajentamaan Luxury Storesia, kehittämään konseptia asiakkaidemme toimeksiannosta ja avaamaan uusia ovia muotoilijoille kautta maailman, jotta he pääsevät käsiksi jo olemassaoleviin ja uusiin luksusasiakkaisiin, Christine Beauchamp, Amazon Fashion päällikkö sanoo.

Sovelluksessa on myös mahdollista räätälöidä, miten tuotteet esitellään siellä, asia, johon luksustuotemerkit haluavat itse vaikuttaa. Luxury Stores tarjoaa muun muassa 360-asteen näkymän vaatteeseen. Ensimmäisenä sieltä löytyy siis Oscar de la Renta, mutta lisää muotimerkkejä on tulossa mukaan lähikuukausien aikana. Tällä hetkellä sovellukseen pääsee vain USA:ssa.