Zalandon perustaja ja toimitusjohtaja jättää tehtävänsä 11 vuoden jälkeen

”Aika antaa elämälleni uusi suunta.”

Yksi Zalandon toimitusjohtajista, Rubin Ritter, jättää tehtävänsä vuosikokouksen 2021 yhteydessä. Asiasta ilmoitettiin lehdistötiedotteessa.

Ritter kertoo julkilausumassa, että hän on miettinyt päätöstä pitemmän aikaa ja siihen vaikuttaa muun muassa oma yksityiselämä.

Ilmoitus

Päätökseni on kuukausien huolellisen harkinnan tulos. 11 fantastisen vuoden jälkeen, kun olen priorisoinut Zalandoon, tunnen, että on aika antaa elämälleni uusi suunta. Haluan omistaa enemmän aikaa kasvavalle perheelleni. Vaimoni ja minä olemme yhtä mieltä siitä, että tulevien vuosien aikana priorisoimme hänen ammatillisiin tavoitteisiinsa. Ja koskien omaa tulevaisuuttani, niin olen innoissani voidessani antaa itselleni aikaa tutkia mielenkiintoja Zalandon ulkopuolella, hän sanoo.

 

”Fantastinen menestystarina”

Rubin Ritter sanoo, että hän on aina nähnyt itsensä etuoikeutettuna saadessaan olla osa Zalandoa ja sen vuoksi eteenpäin meneminen tulee olemaan vaikeaa.

Zalando on antanut minun olla osana fantastista menestystarinaa, joka on mennyt yli villeimpien unelmien. Tulen jättämään roolini aikana, kun yhtiö jatkaa kasvuaan ja sillä tulee olemaan ainutlaatuinen asema tulevaisuudessa. Zalandon rooli eurooppalaisessa digitaalisessa taloudessa tulee kasvamaan edelleen, ja jäljellä olevien kuukausien aikana tulen pitämään huolen siitä, että jatkamme ripeällä tahdilla strategiamme läpiviemistä.

Kaksi muuta toimitusjohtajaa ja perustajaa, Robert Gentz ja David Schneider jatkavat Zalandolla myös sen jälkeen, kun Rubin Ritter on jättänyt tehtävänsä. Ritterin sopimus on voimassa marraskuuhun 2023 saakka, mutta yhtiön hallitus on tietojen mukaan positiivinen ja työskentelee yhdessä Ritterin kanssa päättääkseen sen etuajassa.

Odotamme, että voimme tehdä töitä Rubinin lähellä tulevien kuukausien aikana ja toivon mukaan hän on lähellä yritystä vielä pitkään sen jälkeenkin, Zalandon hallituksen puheenjohtaja Cristina Stenbeck sanoo.