Zalando investoi huipputeknologiaan – vartalonmittaus ja virtuaalinen pukukoppi

Zalando osti ohjelmistoyhtiö Fisionin – innovatiivinen kehonskannaus ja virtuaalinen pukuhuone.

Muotijätti Zalando kertoi eilen keskittyneensä viimeisen neljän vuoden aikana yhteen muotiteollisuuden suurimmista ongelmista: miten auttaa asiakasta löytämään itselleen passeli ja sopivan kokoinen vaate heti ensimmäisellä ostolla. Vaatemerkkien kokojen välillä on usein suuria eroja ja palautukset ovat yksi verkkokauppojen megaongelmista.

Uuden teknologian myötä muotigigantti aikoo viedä alustansa kokonaan uudelle tasolle, kun mukaan tulee niin palaute sopivuudesta kuin yksilöllinen vaate- ja vartalon mittaus. Huipputeknologiaan perustuva Fision on hankittu ratkaisemaan ongelmat kokopulmien kanssa.

Ilmoitus

Etsimme jatkuvasti uusia tiimejä ja tekniikkaa, jotka auttavat meitä tarjoamaan parhaan kokemuksen asiakkaillemme heidän muotimatkallaan, Zalandon teknologiajohtaja Jim Freeman sanoo tiedotteessa.

Jatkamme investointeja vahvistaaksemme teknisiä valmiuksiamme, jotka viitoittavat tietämme tulla muodin lähtökohdaksi miljoonille asiakkaillemme ympäri Eurooppaa, hän jatkaa.

Zalando kertoo edelleen, että oikean koon löytäminen on tällä hetkellä iso ongelma ja uusi teknologia edustaa huikeita mahdollisuuksia ja se voi muuttaa muodin verkkokauppaa niin asiakkaiden kuin tuotemerkkien eduksi. Brändeillä on esimerkiksi nyt ensimmäistä kertaa mahdollisuus saada tarkempi käsitys siitä, miten hyvin valikoima täsmää kohdeyleisönsä kanssa.

Fisionin ja Zalandon ainutlaatuisten ja täydentävien ominaisuuksien integrointi on asiakkaillemme ja kumppaneillemme win-win, Zalandon pääinsinööri Stacia Carr sanoo.

Zalandon asiakkaat saavat kokoneuvoja heti suhteensa alussa meihin. Samalla luomme palautteen kuluttajien ja tuotemerkkien välille, mikä vahvistaa asiakasuskollisuutta ja vähentää jätettä pitkällä juoksulla, hän kommentoi.

 

Teknologian hotspot

Fisionin perustaja ja toimitusjohtaja Ferninand Metzler on tyytyväinen, kun he pääsevät yhdistämään voimansa muotijätin kanssa.

Meillä on sama käsitys asiakaskeskeisestä ja kestävästä muotiteollisuudesta ja odotamme innolla, että pääsemme yhdistämään osaamisemme Zalandon yli 34 miljoonalle asiakkalle, hän kommentoi.

Ilmoitus

Fisionin tiimi integroituu täysin Zalandoon, mutta sen pääpaikka on jatkossakin Zürichissa. Tällä korostetaan myös Sveitsin tärkeyttä yhtenä Zalandon merkittävimmistä markkinoista ja ensi vuonna tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun he avasivat kauppapaikkansa siellä.

Zürich on yksi Euroopan kuumimmista teknologiakaupungeista ja muotijätti aikoo avata sinne teknologiakeskuksen, joka tulee työllistämään ajan kanssa noin 150 henkilöä.