Yrityskaupat: Pinja ostaa PiiMegan

Ohjelmistoyhtiö PiiMega Oy siirtyy Pinjan omistukseen.

Metsäteollisuuden toimitusketjun, verkkokaupan ja toiminnanohjauksen digitalisaatioon erikoistunut PiiMega Oy saa uuden omistajan teknologiayhtiö Pinjasta.

PiiMegan avulla voimme palvella asiakkaitamme paremmin siellä, missä teollisuuden uudistumisella ja digitalisaatiolla on juuri nyt vahva kysyntä; luonnonvarojen tehokkaammassa ja vastuullisemmassa hyödyntämisessä, kiertotalouden ratkaisuissa sekä hiilineutraalin digitaalisen yhteiskunnan rakentamisessa. PiiMegan toiminnanohjaukseen kytketyt verkkokaupparatkaisut ovat myös tärkeä osa teollisuuden toimintatapojen uudistamista, Pinjan toimitusjohtaja Veli-Matti Nurminen kertoo tiedotteessa.

Ilmoitus

PiiMega sijaitsee Oulussa ja sen palveluksessa on yli 100 asiantuntijaa.

Siirtyminen osaksi Pinjaa kehittää meidän nykyistä toimintaamme ja avaa myös kokonaan uusia mahdollisuuksia. Voimme palvella asiakkaita entistä laajemmalla palveluvalikoimalla, saamme uutta voimaa ohjelmistopalveluiden tuotekehitykseen ja aiempaa paremman mahdollisuuden liiketoiminnan kansainvälistymiseen. Sovimme hyvin yhteen, sillä yhtiöiden asiakaskunta ja arvontuotto ovat samankaltaisia. Osaamisemme täydentävät hyvin toisiaan esimerkiksi SaaS -ohjelmistopalveluiden ja tiedolla johtamisen palveluiden tuottamisessa, PiiMega Oy:n toimitusjohtaja Vesa-Pekka Palokangas sanoo.

Pinja kertoo tiedotteessa toteuttaneensa viimeisen kolmen vuoden aikana jo kahdeksan yrityskauppaa. Yhtiö ennustettu pro forma-liikevaihto tälle vuodelle on noin 50 miljoonaa euroa.