Yli puolet suomalaisista aikoo tehdä jatkossa ostonsa verkossa

Klarna kysyi asiaa 9000 kuluttajalta 9 eri markkinalla.

Maksupalvelujätti Klarna kertoo tänään tutkimuksesta, jonka se teetti 9 eri markkina-alueellaan USA:ssa, Iso-Britanniassa, Australiassa, Saksassa, Itävallassa, Alankomaissa, Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa. Kuluttajat saivat kertoa tutkimuksessa tämänhetkisistä ostoistaan sekä mahdollisesta tulevaisuuden ostokäyttäytymisestään.

Tutkimuksen mukaan suomalaisten kohdalla asia on melko kahtia jakautunut eikä helppo shoppailu netissä ole laisinkaan voittanut kaikkia puolelleen. Osa kaipaa edelleen kivijalkamyymälöitä.

Ilmoitus

Pandemian jälkeiseltä ajalta suomalaiset kaipaavat selkeästi kivijalkakauppojen kokemuksellisuutta lyhyellä tähtäimellä. Samanaikaisesti on kuitenkin huomattavaa, että uusia toiminnan tapoja ja rutiineja on muodostunut, minkä seurauksena yli puolet shoppailijoista uskoo siirtyvänsä verkko-ostamiseen vuoden kuluessa, Klarnan kuluttajakäyttäytymisen asiantuntija Viveka Söderbäck sanoo ja jatkaa:

Pandemia on vauhdittanut vähittäiskaupan digitaalista murrosta ja jotkut perinteisesti kivijalassa toimineet erikoisliikkeet eivät yksinkertaisesti olleet valmiita muutokseen vuosi sitten. Esimerkiksi Ruotsissa jälleenmyyjät ovat olleet apteekkituotteiden kanssa edellä muita markkinoita kauppojen digitalisoimisessa ja nyt Suomessa odotetaan samanlaista kehitystä. Tämä on mahdollisuus ketterille apteekeille kasvattaa nopeasti liiketoimintaansa vastaamalla kuluttajien tuleviin tarpeisiin.

Klarnan raportti Klarna´s shopping pulse: Finland antaa tietoa muun muassa suomalaisten nykyisestä ja tulevasta ostokäyttäytymisestä sekä suhtautumisesta verkko-ostoksiin ja se päivitetään noin kerran vuosineljänneksen aikana.

 

***

 

Raportin tärkeimmät kohokohdat

 

Ilmoitus
  • 52 % suomalaisista uskoo tekevänsä suurimman osan ostoksistaan verkossa tulevana vuonna. 50 % suomalaisista tekisi kaikki ostoksensa verkossa jo tänään, jos heidän tulisi tehdä valinta verkkokaupan ja kivijalkaliikkeen välillä.
  • Suomessa 21 % kertoo vähentäneensä kivijalkaliikkeissä tehtyjä ostoksia koronarajoitusten takia. Luku on toiseksi matalin kaikkien kyselyssä olleiden maiden kesken. 34 % suomalaisista kertoo kuitenkin tehneensä ostoksia kivijalassa kuten aiemminkin, mikä on hieman kyselyn keskiarvoa enemmän.
  • Tällä hetkellä 10 % suomalaisista tekee verkko-ostoksia vähintään kerran viikossa. Vastaava luku USA:ssa on 31 %. Suomalaiset ostavat ainoastaan viihdettä ja seksileluja enemmän verkosta kuin fyysisistä myymälöistä.

(Lähde: Klarna)