Yli 52 miljoonan euron rahoitus

Kotiinkuljetuksiin erikoistunut logistiikkastartup Budbee lopetti äskettäin rahoituskierroksen, joka poiki yli 52 miljoonan euron potin.

Kierrosta veti AMF, yksi Ruotsin johtavista eläkelaitoksista ja Nasdaq Tukholman suurimmista omistajista. Myös AMF investoi yhtiöön 24 miljoonaa euroa, mikä tekee siitä yhden suurimmista omistajista.

Budbee kertoo tiedotteessa aikovansa keskittää tulot kansainväliseen laajentumiseen. Aikeena on myös investoida teknologiaan ja prosesseihin, jotka parantavat asiakaskokemusta sekä edistävät kestävää kehitystä.

Ilmoitus

Kun perustin Budbeen vuonna 2015, näimme yhdessä tiimini kanssa teknologiassa valtavaa potentiaalia mullistaa verkkokauppatoimitukset, yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Fredrik Hamilton kertoo tiedotteessa ja jatkaa:

Olemme rakentaneet palvelun, jota miljoonat asiakkaamme Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa ja Hollannissa arvostavat. AMF on yksi Ruotsin johtavista eläkeyhtiöistä ja olemme iloisia, kun voimme toivottaa heidät tervetulleeksi mukaan pitkäaikaiseksi omistajaksi ja tukemaan pyrkimystämme laajentua ja parantaa miljoonien eurooppalaisten verkkokauppakokemusta.

Budbee toimii tällä hetkellä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Alankomaissa. Yhtiön asiakkaita ovat muun muassa ASOS, Zalando ja H&M.

Nykyisiin omistajiin lukeutuvat Stena Sessan, Kinnevik ja H&M CO:LAB osallistuivat myös uudelle rahoituskierrokselle.