Yhteistyöllä säästyi yli 77 000 kiloa ruokaa ja jäätelöä

Hävikkiruoan myyntiin erikoistunut verkkokauppa Matsmart ja Unilever ovat pelastaneet yhteensä jo yli 77 000 kiloa ruokaa hävikiltä.

Ilmoitus
Ilmoitus

Juhlistaakseen yhteistyötään hävikkiruoan pelastamisessa, Matsmart ja Unilever jakoivat viime lauantaina Helsingin päärautatieaseman lasikatoksen alla 1200 jäätelöä, joiden parasta ennen -päiväys oli lähestymässä. Jäätelöt jaettiin alle tunnissa.

77 000 kiloa vastaa 108 tonnia CO2-päästöjä tai 101 edestakaista Helsinki—Lontoo-lentoa.

Ilmoitus
Ilmoitus

- Matsmartin visio on maailma ilman ruokahävikkiä. Asiakkaamme ovat olleet mukana tekemässä positiivisen vaikutuksen ympäristöön ostamalla muun muassa huikean määrän Unileverin tuotteita, joiden parasta ennen -päiväys on ollut lähellä. Valmistajat kuten Unilever osoittavat ympäristövastuullisuutta etsimällä aktiivisesti ratkaisuja esimerkiksi sesonki- ja kysyntävaihteluiden tuomiin tilanteisiin, kertoo tiedotteessa Matsmartin toimitusjohtaja Karl Andersson.

- Vastuullisena toimijana tavoitteenamme on vähentää ruokahävikkiä maailmassa. Matsmartin avulla saamme toteutettua tavoitettamme, sanoo tiedotteessa Unileverin Päivi Korvela, Foods & Refreshment Business Lead.

Matsmart myy edullisesti tuotteita, jotka muutoin heitettäisiin pois esimerkiksi pakkausten vaihtumisen, sesonkivaihtelun tai lähestyvien parasta ennen -päiväysten tai takia. Tavoitteena onkin jakaa tietoa parasta ennen -päiväyksen merkityksestä eli siitä, että ruoka on yleensä aina syömäkelpoista, vaikka parasta ennen -päiväys olisi lähellä tai jopa umpeutunut.

Noin puolet suomalaisista ei tiedä tarkkaa eroa parasta ennen -päiväyksellä ja viimeisellä käyttöpäivällä, joka on nimensä mukaisesti tuotteen viimeinen käyttöpäivä.

Suomalaisten kotitalouksien ruokahävikki on henkilöä kohden noin 20 kiloa. Matsmartin suomalaiset asiakkaat pelastivat yli 500 000 kiloa ruokaa hävikiltä viime vuonna. Ruokahävikin vähentämisellä on merkittävä vaikutus ympäristöön.

Tilaa

Ethän ole unohtanut uutiskirjettämme Ehandeluutiset?

Kiitos!