Woltin liikevaihto nousussa

Kova laajennusvaihe päällä.

Ravintolaruoan tilaus- ja kuljetuspalvelu Wolt Enterprise kasvatti viime vuonna koko konsernin liikevaihtoa, kertoo Talouselämä. Toimitusjohtaja Miki Kuusi on kertonut, että koko konsernin liikevaihto nousi 9,7 miljoonaan euroon.

Ilmoitus

Kaupparekisteriin Wolt toimitti vain Suomea ja osittain sen aikaisemmin avaamia markkinoita koskevan Wolt Enterprises Oy:n tilinpäätöksen. Koko konsernin tilinpäätöstä ei toimitettu. Virallinen tilinpäätös ei täten kerro koko konsernin tilannetta. Tilinpäätöstietojen mukaan Wolt olisi tehnyt 7,5 miljoonan euron liikevaihdon ja 3,6 miljoonan euron tappion.

- Olemme tehneet  pitkään tuotekehitystä, mutta nyt olemme päässeet vaiheeseen, jossa perustuote on tarpeeksi hyvä. Uusien markkinoiden avaaminen on sujunut aiempaa paremmin, Kuusi kertoo.

Uutta pääomaa kerätty

Lisää laajennuksia on odotettavissa.

- Meillä on hyvä tilanne ja kova laajennusvaihe päällä. Kilpailullisista syistä emme halua kertoa mille markkinoille olemme menossa, Kuusi huomauttaa.

Vuoden alussa Wolt keräsi uutta pääomaa ja toteutti rahoituskierroksen. Tilinpäätöksen mukaan rahoituskierros "parantaa merkittävästi yhtiön omaa pääomaa ja rahoitusasemaa", mutta sen enempää yritys ei kerro asiasta.

Kuluttajalle Wolt on mobiilisovellus, jonka kautta voi tilata, maksaa annoksen ja lähetti tuo ruoan perille. Sovellus antaa myös aika-arvion sekä ruoan valmistukselle että toimittamiselle.

 

Ilmoitus