”Voimme tarjota saumattoman asiakaskokemuksen”

Verkkokaupan palveluyhtiö Digizer Oy ja logistiikkayhtiö Axla Logistics yhteistyöhön – ydinosaaminen asiakkaiden käyttöön.

Kasvavassa verkkokauppamarkkinassa on lisääntyvä kysyntä laadukkaille palveluille, joita pitää tarjota asiakkaille kellonajasta ja viikonpäivästä riippumatta. Uskomme Digizerillä olemassa olevan ekosysteemin hyödyntämiseen sekä kehittämiseen, Digizer Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Heikkinen sanoo tiedotteessa ja jatkaa:

Axla Logisticsilla on pitkä kokemus logistiikkapalvelun toteuttamisesta ja heidän ammattitaitonsa on korkealla tasolla. Ajatuksemme verkkokaupan kehittämisestä osuivat yhteen ja voimme jatkossa tarjota verkkokaupoille saumattoman asiakaskokemuksen muun muassa logistiikan ja asiakaspalvelun yhteensovittamisen kautta.

Ilmoitus

Oululainen Digizer on verkkokauppojen palveluyhtiö ja digitaalisen markkinoinnin asiantuntija, jolle voi ulkoistaa verkkokaupan ydintoimintoja. Tällaisia ovat esimerkiksi asiakaspalvelu, digitaalisen markkinoinnin palvelut, logistiikkaratkaisut ja verkkokaupan kaupallinen kehittäminen. Digizer on avoinna vuoden jokaisena päivänä vuorokauden ympäri.

Näemme, kuinka verkkokauppamarkkinoille pyrkivillä yrityksillä on suuri tarve kokonaisratkaisuille. Axlalla uskomme siihen, että yhdessä voimme muiden verkkokaupan ekosysteemissä työskentelevien yritysten kanssa palvella asiakkaita vielä paremmin. Digizerin luotettavat ja laadukkaat ratkaisut esimerkiksi asiakaspalvelun hallitsemisessa toimivat erinomaisesti tässä synergiassa. Yhdessä pystymme palvelemaan verkkokauppoja vielä laajemmalla rintamalla, Axla Logisticsin myynti- ja markkinointijohtaja Matias Toukonen sanoo.

Axla Logisticsin toimispisteet ovat Vantaalla ja Ahvenanmaalla ja se tarjoaa verkkokauppiaille logistiikkapalveluita. Axlan asiakkaisiin kuuluvat muiden muassa Boozt, CDON ja Nelly.