Vilkas Group: ”Pakettiralli Kiinasta romahtaa – potentiaali jopa satoja miljoonia”

”Kun Ruotsissa otettiin Kiinan-tullaus käyttöön, pakettituonti Kiinasta lähes tyrehtyi” sanoo Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski.

Kaikki EU:n ulkopuolelta tuleva tavara on tullattava heinäkuusta lähtien. Verkkokauppa-alustatoimittaja Vilkas Group arvioi, että sillä on suuria vaikutuksia suomalaisten ostokäyttäytymiseen.

Tulliylitarkastaja Nadja Painokallio arvioi Vilkkaan tänään lähettämässä tiedotteessa, että uusia tullattavia pakettia saattaa tulla pelkästään Kiinasta 15 miljoonaa, jos tilausmäärät pysyisivät jatkossa ennallaan.

Ilmoitus

Kiina on Yhdysvaltain ohella keskeinen tuontimaa EU:n ulkopuolelta, Kiinasta tuodaan Suomeen kaikkein eniten halpaa tavaraa. Suuria muutoksia ostokäyttäytymiseen saattaa olla tiedossa, sillä hinta tietenkin nousee ja toimittaminen hankaloituu, muutoksen aitiopaikalla, Tullin ulkomaankauppa- ja verotusosastolla työskentelevä Painokallio kertoo.

Vilkkaan toimitusjohtaja Markku Korkiakoski vertaa asiaa Ruotsiin, jossa Kiina-paketeista alettiin periä maksuja jo aikaisemmin.

Tuonti Kiinasta putosi Ruotsissa kuin kivi. Esimerkiksi 2017 tuotiin Kiinasta jopa 160 000 pakettia päivässä ennen tullausta, tullauksen jälkeen samana ajankohtana 2018 vain 25 000. Pudotus oli siis yli 85 prosenttia. Kaikkiaan Kiinan tuonnin osuus tipahti Ruotsissa 34 prosentista 17 prosenttiin, sekä Saksa että Iso-Britannia menivät ohi tuontimäärissä. Valtava muutos, Korkiakoski sanoo.

Hän uskoo, että Kiinaan aiemmin valuneet rahat ovat kohta suomalaisten verkkokauppiaiden ulottuvilla.

On ihan perusteltua sanoa, että pakettiralli Kiinasta romahtaa jopa 85%, jos Ruotsin esimerkki pätee. Tähän vaikuttaa tietysti monta tekijää, mutta suomalaisittain ajattelen tätä ennen kaikkea mahdollisuutena. Nykyisten noin 15 miljoonan Kiinasta vuosittain tuotavan paketin arvo liikkuu väkisinkin useissa sadoissa miljoonissa euroissa. Toisin sanoen, esimerkiksi puolet siitä suomalaiseen yritystoimintaan ja talouteen voisi tuoda jopa satoja miljoonia, Korkiakoski arvioi.

 

”Valtava mahdollisuus”

Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton toimitusjohtaja Jari Perko pitää muuttuvaa tilannetta valtavana mahdollisuutena.

Pandemia-aikana maailmalta saatu data kertoo, että samalla kun verkko-ostaminen on ylipäänsä kasvanut merkittävästi, asiakkaat ovat myös kokeilleet paljon uusia brändejä. Siksi tässä Kiinan myötä avautuva ikkuna on nyt poikkeuksellisen suuri: Vapautuu paljon kysyntää, ja ihmiset ovat lisäksi paljon aiempaa valmiimpia ostamaan uusista kanavista, eikä vain jo ennestään tutuista. Pienikin siivu tästä potentiaalista on suuri kakku, eikä nyt kannata ujostella, Perko sanoo ja muistuttaa, että pandemian aikana kotimaiset vaihtoehdot ovat alkaneet kiinnostaa enenevissä määrin suomalaisia.

Ilmoitus

 

Panosta markkinointiin!

Molemmat, Korkiakoski ja Perko, uskovat, että markkinoinnin onnistumella on merkitystä siinä, millainen kakku on napattavissa.

Verkkokauppaan syntyy nyt joka tapauksessa suuri määrä uusia ostajuus- ja asiakkuustilanteita. Jos potentiaaliset asiakkaat onnistutaan nyt oikein viestein tavoittamaan, voi syntyä juuri sellaisia pidempiä verkkokauppa-asiakkuuksia, jotka ovat erityisen toivottavia. Eli nyt kun saisimme suomalaisista asiakkaista kiinni, voisimme saada ihannetilanteessa suomalaisille verkkokaupoille todella paljon pitkiä, pysyviä asiakkuuksia, Jari Perko ennakoi ja jatkaa:

Monilla suomalaisilla verkkokauppiailla totta kai on rautainen markkinointiosaaminen. Sitten toisaalta löytyy vielä paljon suomalaisyrityksiä ja verkkokauppiaita, joilla markkinointi ei ole vahvuuksien joukossa. Siksi nyt kannattaa investoida markkinoinnin ammattilaisiin, koska yhtä suurta uutta kakkua ei äkkiä tule tarjolle. Tässä on kova kilpailutilanne, jossa uutta kauppaa havittelee moni muukin. Siinä onnistuu vain parhaalla markkinointi- ja asiakkuusosaamisella.

Korkiakosken mukaan suomalaiskauppiaat ovat etulyöntiasemassa EU:n alueelta tulevaan kilpailuun verrattuna, koska he tuntevat omat asiakkaansa.

Kyllä nyt pitäisi iskeä tähän mahdollisuuteen kaikin tavoin kiinni. Kun Kiinan-tuonnilla ei enää ole epäreilua hintaetua, suomalaisella laadulla ja tuotteiden turvallisuudella kilpaileminen helpottuu, hän lataa.