Viinilasien maahantuoja aloitti herkkuruokien verkkokaupan

Ceesta Oy aloitti viinilasien maahantuojana, mutta on avannut nyt ruoka- ja herkkutuotteilleen oman verkkokaupan Buono e Gustoso.

Uuden herkkuruokakaupan, jonka nimi suomeksi on maukasta ja hyvää, valikoima koostuu eurooppalaisista ja erityisesti italialaisista perhe- ja pienyritysten valmistamista ruokatuotteista, yhtiö kertoo tiedotteessa tänään.

Ruokakauppa sai alkunsa keväällä, kun Ceesta Oy koki koronan vaikutukset. Samaan aikaan ihmiset kuitenkin löysivät heidän elintarvikkeensa.

Ilmoitus

Yhä useampi haluaa syödä kotonaan hyvin. Nyt kun siihen on enemmän aikaa, siihen myös satsataan, Taru From Ceestasta kertoo.

Kyse on myös kansainvälistymisaskeleesta kohti Euroopan markkinoita. Logistiikkamme toimii, joten avasimme buonoegustoso.fi-verkkokaupan ohella myös buonoegustoso.se-kaupan Ruotsia ja buonoegustoso.com-kaupan muita Euroopan markkinoita varten, hän jatkaa.

 

Painopiste laadussa

Buono e Gustoson valikoiman keskeisin osa ovat käsintehdyt pastat ja laatutuottajien extraneitsytöljyt. Buono e Gustoso kertoo, että näiden tuottajat suhtautuvat ruokaan samalla rakkaudella kuin he itse. Verkkokaupan valikoima on heidän mukaansa laaja.

Olemme etsineet, maistaneet ja valinneet tuotteita jo yli 50 valmistajalta, joiden kanssa meitä yhdistää rakkaus hyvään ruokaan. Valikoimassamme on vain sellaisia tuotteita, joita haluamme itsekin nauttia perheen kesken tai ystävien kanssa, toimitusjohtaja Christian From kertoo.

Maku on aina tärkein kriteeri, koska olemme ensisijaisesti herkkukauppa. Tuotteiden tulee olla valmistettu puhtaista raaka-aineista. Sen lisäksi pakkaus ja visuaalisuus ovat tänä päivänä erityisesti verkkokaupassa tärkeitä, hän jatkaa ja sanoo, että tuotteiden valmistamisessa on nähty vaivaa:

Parhaat lähialueen raaka-aineet, käsityötaito ja huolellisuus valmistuksen aikana ovat laadun takana. Kun vaivaa on nähty jo ketjun alkupäässä, kotikokki pääsee yllättävänkin helpolla ja herkullinen ruoka valmistuu nopeasti.

Buono e Gustoson ja Ceestankin missiona on ollut alusta alkaen hyvistä ruokahetkistä nauttiminen.

Ilmoitus

Kun syödä täytyy kuitenkin joka päivä, niin miksei saman tien söisi hyvin, he sanovat.

Tilaa

Du missar väl inte vårt nyhetsbrev?

Kiitos!