”Verkkomyynti kasvoi 104 prosenttia”

Lindexiltä vahva tulos – liiketulos kasvoi 72 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Lindex aloitti elokuussa 15 miljoonan euron (150 milj. SEK) säästöohjelman, jonka tarkoituksena on vahvistaa yhtiötä tulevaisuuden haasteita varten pienentämällä kustannuksia.

Tänään muotijätti esitteli vuoden kolmannen neljänneksen tulokset ja raportoitavana oli vahvat luvut. Liiketulos ajanjaksolla kasvoi noin 8,8 miljoonaa euroa (88 miljoonaa SEK) ja oli kokonaisuudessaan 21,1 miljoonaa euroa (211 miljoonaa SEK). Kasvua edellisvuoteen verrattuna on 72 prosenttia. Verkkomyynnin kasvu ja tehokkaat säästötoimenpiteet vauhdittivat kehitystä.

Ilmoitus

Selkeiden tavoitteiden, tehokkaiden säästötoimenpiteiden ja joustavien ratkaisujen ansiosta olemme yhdessä onnistuneet kääntämään käyrän ylöspäin. Saamme raportoida huomattavasti parantuneesta tuloksesta kolmannella neljänneksellä, ja jopa paransimme tulostamme vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Verkkokauppamme kasvun ansiosta vuosineljänneksen kokonaismyyntimme oli lähes sama kuin viime vuonna, mikä osoittaa kykymme mukautua nopeasti asiakkaiden tarpeisiin. Myönteisen kehityksen kannalta ratkaisevia tekijöitä edelleen jatkuvan haastavan jakson aikana ovat olleet paitsi tuotevalikoimamme, myös toteutetut toimenpiteet ja kaikkien työntekijöidemme panos, toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge sanoo tiedotteessa.

Lindexin verkkomyynti kasvoi neljänneksen aikana 104 prosenttia. Yhtiö kertoo, että verkkokaupan myynti kaksinkertaistui ja jopa kolminkertaistui joillakin markkinoilla. Kaikkiaan verkkomyynnin osuus kokonaismyynnistä oli 13,2 prosenttia verrattuna edellisvuoden 8,4 prosenttiin.