Verkkokauppa kasvaa – Stora Enso harkitsee jättiinvestointia Ouluun

Paperitehtaasta pakkauskartonkitehdas.

Ilmoitus

Kasvava verkkokauppa ja sitä myötä kasvavat kuluttajapakkauskartonki- ja pakkausratkaisumarkkinat, saavat Stora Enson harkitsemaan Oulun paperitehtaan  muuntamista pakkauskartonkitehtaaksi.

Yritys kertoo lehdistötiedotteessa, että se tekee parhaillaan kannattavuusselvitystä ja aloittaa ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) Ouluun suunniteltuun investointiin liittyen. Kannattavuusselvitys ja YVA liittyvät Oulun paperitehtaan mahdolliseen muuntamiseen pakkauskartonkitehtaaksi. Kannattavuusselvitys saataneen päätökseen vuoden 2018 loppuun mennessä, ja YVA-prosessin odotetaan vievän vähintään puoli vuotta.

- Oulun tehtaan mahdollinen muuntaminen auttaisi Stora Ensoa vahvistamaan asemaansa kasvavilla kuluttajapakkauskartonki- ja pakkausratkaisumarkkinoilla. Se olisi myös merkittävä askel yhtiön muutosmatkalla. Toisena vaihtoehtona on jatkaa nykyistä hienopaperin valmistusta, tiedotteessa sanotaan.

700 miljoonan euron investointi

Oulun tehtaan nykyinen tuotantokapasiteetti on 360 000 tonnia kemiallista havupuusellua ja 1 080 000 tonnia päällystettyä hienopaperia kahdella koneella. Mahdollinen investointi käsittäisi uuden kemihierrettä (CTMP) valmistavan laitoksen, ruskeakuitupohjaista kuluttajapakkauskartonkia valmistavan koneen (vuosikapasiteetti 450 000 tonnia) ja kraftlainerikoneen (vuosikapasiteetti 400 000 tonnia).

Mahdollinen investointi olisi noin 700 miljoonaa euroa vuosina 2019–2021. Tämä sopisi Stora Enson pitkän aikavälin investointipolitiikkaan, jonka mukaan käyttöomaisuusinvestoinnit pyritään pitämään suunnilleen poistojen tasolla. Tuotanto mahdollisilla muunnetuilla koneilla käynnistyisi vuoden 2020 aikana. Paperintuotanto Oulun tehtaalla jatkuu ainakin vuoden 2020 alkupuolelle asti.