Ilmoitus

Verkkokauppa kasvaa nopeasti Länsi-Euroopassa – tälle vuodelle kasvua odotetaan 13 prosenttia

Verkkokaupassa kirjataan edelleen kaksinumeroisia kasvulukuja. 

Ilmoitus

Kaupan Liiton tiedotteen mukaan verkkokaupan kasvuvauhti on kiivainta Länsi-Euroopassa eikä kuluttajien halukkuus ostaa verkosta osoita laantumisen merkkejä.

Tuoreiden lukujen mukaan vuonna 2017 verkkokauppa Euroopassa kasvoi 11 prosentilla 534 miljardiin euroon, ja tälle vuodelle ennustetaan 13 prosentin kasvua sekä 602 miljardin kokonaismyyntiä. Vielä vuonna 2013 Euroopassa käytiin verkkokauppaa vain 307 miljardilla eurolla. Nämä tilastot käyvät ilmi elokuun alussa julkistetusta Euroopan B2C-verkkokauppaa koskevasta raportista, jonka ovat koostaneet Ecommerce Europe ja EuroCommerce.

Verkkokauppaa käydään eniten Länsi-Euroopassa, josta kertyy noin 68 prosenttia koko Euroopan verkkokaupan liikevaihdosta. Syyt tähän löytyvät raportin mukaan pääasiassa Länsi-Euroopan maiden kehittyneestä infrastruktuurista, korkeasta internetin levinneisyysasteesta ja kuluttajien verkkokauppaa kohtaan tuntemasta luottamuksesta sekä tottuneisuudesta verkko-oston tekoon.

Etelä-Euroopan osuus kaikesta Euroopassa käydystä verkkokaupasta on 12 prosenttia, Pohjois-Euroopan osuus 8 prosenttia ja Itä-Euroopan osuus 6 prosenttia. Kuitenkin juuri näillä alueilla kasvu on nopeinta – esimerkiksi Romaniassa verkkokauppa kasvoi viime vuonna 37 prosentilla.

Suurin markkina Britanniassa

Euroopan suurin verkkokauppamarkkina on Britanniassa, missä kuluttajat ostivat tuotteita ja palveluita verkosta kaikkiaan 178 miljardin euron arvosta. Kakkossijalle pääsee Ranska kansalaistensa 93,2 miljardin arvoisilla verkko-ostoksilla, ja kolmantena tulee Saksa, jossa kuluttajat shoppailivat verkossa lähes yhtä paljon, eli 93 miljardin euron edestä.

Verkkokaupan osuus bruttokansantuotteesta on suurin Britanniassa, missä se ylsi 7 prosenttiin vuonna 2017. Tänä vuonna osuuden ennustetaan nousevan 8 prosenttiin. Raportin mukaan kuluttajat kohtaavat yhä haasteita tehdessään ostoksia verkosta. Eniten tyytymättömyyttä aiheuttavat muun muassa toimitusajan pituus (17 prosenttia kaikista valituksista) sekä tekniset häiriöt (13 prosenttia valituksista).

Logistinen suorituskyky on avainasemassa verkkokaupan yleistymisessä. Kärkisijoilla tässä suhteessa ovat Saksa, Luxemburg, Alankomaat ja Ruotsi. EuroCommercen pääjohtaja Christian Verschueren korostaakin logistiseen ja viestintätekniikkaan investoimisen tärkeyttä verkkokaupan kasvattamisessa.

Ilmoitus
Lue lisää