Verkkokauppa.comin tulosvaroitus uusiksi – käyttökate onkin 2,4 miljoonaa parempi

Yhtiö on havainnut järjestelmävirheen, joka on paikannettu ja korjattu.

Ilmoitus

Verkkokauppa.com on julkaissut uuden tulostiedotteen, jonka mukaan sen vertailukelpoinen käyttökate vuonna 2018 oli yhtiön tilintarkastamattomien tietojen mukaan 12,6 miljoonaa euroa, eli 2,4 miljoonaa parempi, kuin aikaisemmin ilmoitettiin.

Yritys julkisti 17.1.2019 tulosvaroituksen, jonka mukaan tuolloin yhtiön käytössä olleiden alustavien tilintarkastamattomien tietojen mukaan sen käyttökate vuonna 2018 olisi 10,2 miljoonaa euroa. Yhtiö oli sitä ennen arvioinut vertailukelpoisen käyttökatteen vuonna 2018 olevan 11-14 miljoonaa euroa (FAS).

Ilmoitus

- Vuoden 2018 taloudellisten tietojen laadinnan ja alustavien käyttökatetta koskevien tietojen tarkastuksen yhteydessä yhtiö on nyt havainnut järjestelmävirheen, joka on paikannettu ja korjattu. Virhe koski vuoden 2018 viimeistä vuosineljännestä. Vuoden 2018 vertailukelpoinen käyttökate on 2,4 miljoonaa euroa parempi kuin 17.1.2019 tiedotettu alustava tieto, Verkkokauppa.comin tedotteessa sanotaan.

Verkkokauppa.com on ilmoittanut yhtiötiedotteessaan 12.12.2018, että yhtiö laatii 31.12.2018 päättyvää tilikautta koskevan tilinpäätöstiedotteensa ja tilinpäätöksensä kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti.

Verkkokauppa.comin tilinpäätöstiedote vuodelta 2018 julkistetaan perjantaina.