Adlibris-ryhmään kuuluva lelukauppa Bamban liikevaihto kasvoi rajusti vuonna 2017.
Avainasemassa Bamban talouden parantumisessa on hyvin alkanut yhteistyö Adlibriksen kanssa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.
Kasvu selittyy myös hyvin sujuneella joulumyynnillä. Kauppa kävi jopa niin hyvin, että varastot tyhjenivät ja tuotteiden toimittaminen asiakkaille viivästyi.
- 2017 yhtiön myynti kasvoi 30 prosenttia verrattuna vuoteen 2016. Liikevaihto ja tulos ovat yhtiön pitkän linjan tavoitteen mukaisia, Bamban vuosikatsauksessa sanotaan.
Plussan puolelle 2018
Bamban käynnissä olevan tilikauden tavoitteena on kääntää talouslukemat plussan puolelle. Vuonna 2016 lukemat olivat noin miljoonaa euroa pakkasen puolella, mutta viime vuonna kurssi kääntyi ja tappiollinen tulos jäi noin 250 000 euroon.