Verkkojätti sulki kaikki varastonsa

Amazon sulki varastonsa Ranskassa. Uhkana oli yhden miljoonan euron sakot – päivässä.

Ehandel kertoi aiemmin viikolla ranskalaisen tuomioistuimen päätöksestä, joka kielsi verkkojätti Amazonia toimittamasta muita kuin tarpeellisia tuotteita. Toisin sanoen he olisivat saaneet toimittaa ainoastaan ruokaa ja lääkkeitä.

Päätöksen taustalla oli kritiikki jakelukeskuksien työolosuhteista.

Ilmoitus

Nyt kriitikot saivat kuten halusivat, sillä Amazon sulkee jakelukeskuksensa viideksi päiväksi eilisestä alkaen. Periaatteessa he olisivat voineet jatkaa toimintaansa, mutta yhden miljoonan euron päiväsakkouhka oli tässä tapauksessa liian hurja hinta.

Sillä aikaa kun varastot ovat nyt suljettuna, Amazon aikoo siivota niitä sekä tehdä muita toimenpiteitä taatakseen työntekijöidensä turvallisuuden. He aikovat myös arvioida miten tuomioistuimen päätös tulee vaikuttamaan yritykseen ja sen logistiikkaan Ranskassa.

Yrityksen noin 10 000 työntekijää saavat ajalta täyden palkan ja he ovat tilapäisen sulkemisen ajan kotona.

Amazonilla on Ranskassa kuusi jakelukeskusta. Ranskalainen verkkokauppa vaikuttaa olevan avoinna, mutta siellä varoitetaan myöhästymisistä ja ettei tuotteita mahdollisesti ole saatavilla.