Vertaiskauppa kasvaa ilmiönä – Joka vuosi noin 2000 suomalaista avioparia kauppaa hääasujaan eteenpäin

Klassinen Amerikan rauta kuuluu häihin.

Ilmoitus

Suomessa on käynnissä jokakesäinen hääbuumi. Suosituin avioitumispäivä nykyään oli viime viikonloppuna, eli  kesä- ja heinäkuun vaihteen lauantai. Buumi näkyy myös Suomen suurimmassa kauppapaikassa Tori.fi:ssä. Erityisen paljon liikkuu morsiusmekkoja, joita ilmoitetaan palveluun vuosittain noin 2000. Vertaiskaupankäynti kuitenkin sopii muutoinkin erinomaisesti hääjärjestelyihin juhlan kertaluontoisuuden vuoksi.

Suomessa on juhannussäistä huolimatta menossa vuosittainen hääbuumi. Juhannushäät ovat perinteinen ihanne, mutta suosituin avioitumispäivä on nykyään kesä- ja heinäkuun vaihteen lauantai.

– Vertaiskauppa kasvaa ilmiönä jatkuvasti. Ilman muuta ihmiset hyödyntävät sitä myös rakkauden juhlissa. Tori.fi:ssä vierailtiin viime vuonna liki 265 miljoonaa kertaa ja ilmoituksia oli yhteensä yli kymmenen miljoonaa, joten toki osa tuosta massasta koskee myös häitä, Tori.fi:n markkinointipäällikkö Laura Kuusela sanoo tiedotteessa.

Hääbuumi näkyy  Suomen suurimman kauppapaikan Tori.fi:n liikenteessä. Selkeimmin se ilmenee morsiusasujen menekkinä. On olennaista huomata, että koska häitä järjestetään nyt, niissä käytettyä tavaraa myydään eteenpäinkin nyt. Eli markkinat ovat otollisimmat ensi kesänä avioituville.

– Morsiamen häämekko on ehkäpä häiden mietityin yksittäinen seikka. Häämekot ovat kuitenkin tyyriitä ja sen käyttöiän on tavoitteena olla kertaluontoinen, minkä vuoksi mekko on myös otollinen vertaiskauppatuote. Tori.fi:hin ladataan vuosittain noin 2 000 häämekkoilmoitusta. Niiden kaupan sesonki ovat kevät ja kesä, Kuusela jatkaa.

Tori.fi:ssä on tälläkin hetkellä ilmoitus noin 2 000 häämekosta tai -puvusta. Morsiamen asu ei kuitenkaan ole ainoa vertaiskauppatuote, jolla häiden vaatimia panostuksia voi helpottaa.

Tärkeä osa häiden rekvisiittaa on hääauto. Tori.fi järjesti toukokuussa kyselytutkimuksen, jossa se kysyi tyylikkäintä hääautoa. Kyselyyn vastasi 2113 suomalaista. Suomalaisten mielestä tyylikkäin hääauto on klassinen Amerikan rauta. Se on lähes joka toisen suomalaisen suosikki. Kakkos- ja kolmossuosikki ovat urheiluauto ja Kuplavolkkari, joiden kummankin kannatus on noin 18 prosenttia. Näitä on tarjolla vuokralle Tori.fi:n autokaupassa, jonka valikoimassa on yhteensä noin 70 000 suomalaista autoa ja 1 800 ruotsalaista autoa.

Häät ovat luonteeltaan kertaluontoinen tapahtuma. Se tarkoittaa samalla kertakäyttöisyyttä, jonka ei kuitenkaan enää tarvitse tarkoittaa epäekologisuutta.

Ilmoitus

– Tuskin kukaan käyttää esimerkiksi hääkoristeitaan kahteen kertaan – harva morsius- tai sulhasasuaankaan. Jollekulle toiselle ne voivat kuitenkin käydä uudesta. Käytössä kulumisen vuoksihan juuri mitään häärekvisiittaa ei tarvitse heittää pois. Siksi vertaiskauppa sopii hääjärjestelyihin, Kuusela päättää.