Varovainen alku: Maa, jossa Amazon edelleen ponnistelee

”Oli selvää alusta lähtien, että tämä vie aikansa”.

Ihan jokaiselle markkinalle ei Amazoninkaan ole helppoa tulla. Ei ainakaan jos katsoo yrityksen joulukuussa alkanutta toimintaa Australiassa, jossa lanseeraus ei ole ollut mitenkään räjähdysmäinen.

Ilmoitus

Harvaan asuttu maa tarjosi toimitusongelmia verkkokaupalle heti alusta lähtien, vaikka yritys onkin tehnyt logistiikasta juuri oman tavaramerkkinsä.

Ja nyt useampi media kertoo Amazonin tehneen tappiota alkutaipaleellaan Australiassa. Tämä ei tietenkään ole mitään ihmeellistä verkkokaupalle, joka käynnistyi tappiolla myös Yhdysvalloissa.

Eroja Pohjois-Amerikkaan

Erään Amazonin antaman lausunnon mukaan uutissivusto Power Retailille kyse on markkinaosuuksien hankkimisesta. Mutta samanaikaisesti useat australialaiset myyjät ovat olleet skeptisiä siihen ovatko asiakkaat oikeasti tarttuneet Amazonin tarjouksiin.

Scooter Hut verkkokaupan johtaja Trent Disney kertoo Power Retailille uskovansa, että sekä myyjät että ostajat odottavat nähdäkseen miten Amazonin panostus maassa kehittyy.

- Uskon henkilökohtaisesti, että moni kauppias uskoi, että Amazon heti alusta lähtien vaikuttaisi verkkokauppaan samoin kuin Pohjois-Amerikassa. Tiedän, että monissa verkkokauppafoorumeissa puhuttiin asiasta vahvasti ennen heidän lanseeraustaan, Disney toteaa.

Sovellus vähitellen käyttöön

Toinen kauppias, Howard Chen verkkokaupasta Mbeat, on sitä mieltä, että asiakkailla kestää aikansa tottua uusiin kauppakuvioihin. Hän uskoo, että tämä tulee tapahtuman ajan kuluessa ja kertoo saaneensa jo roiman nousun myynnissä tämän vuoden Prime Dayn aikana.

- Uskon, että australialaiset asiakkaat ottavat asteittain sovelluksen käyttöön. Oli heti alusta lähtien selvää, että Amazonilla kestäisi aikansa laajentaa toimintaansa kunnon mittakaavoihin, mutta uskon, että on vain ajan kysymys, että he ovat jo vakiinnuttaneet markkinapaikkansa Australiassa.

Lue myös: https://ehandel.fi/kriisipuheluita-ja-kaaosta-konttorissa-prime-dayn-aikana/

Ilmoitus