Valtavat markkinat avautuvat kohta suomalaisille verkkokauppiaille

EU:n ja Japanin välinen vapaakauppasopimus poistaa tullimaksut.

Ilmoitus

Suomalaista verkkokauppaa edistävää eComGrowth kirjoittaa sivuillaan mielenkiintoisesta aiheesta, joka avaa suomalaisille verkkokauppiaille ovet valtaville markkinoille.

Japanin ja EU:n välinenvapaakauppasopimus - Economic Partnership Agreement (EPA) - avaa nimittäin Japanin markkinat entistä paremmin myös suomalaisille verkkokauppiaille.

Ilmoitus

Sopimus on eComGrowthin jutun mukaan määrä astua voimaan reilun kuukauden päästä, helmikuussa 2019.

630 miljoonan ihmisen markkinat

Japanin talous on ostovoimalla mitattuna maailman viidenneksi suurin. Suomelle ja EU:lle Japani on Aasiassa Kiinan jälkeen toiseksi suurin kauppakumppani. Uudella vapaakauppa-alueella asuu 630 miljoonaa ihmistä.

Suomalaisten verkkokauppojen kannalta keskeisin sopimuksen tuomista muutoksista on tullitariffien laskeminen, eComGrowthin Kari Pokkinen toteaa. Tullit poistuvat välittömästi yli 90 prosentilta EU:n viennistä Japaniin. Esimerkiksi kemiantuotteiden, muovin, kosmetiikan, tekstiilien ja vaatteiden tullit poistuvat heti, kun sopimusta astuu voimaan.

Aiemmin korkeat tariffit ovat haitanneet suomalaistuotteiden kilpailukykyä Japanin markkinoilla, joten kuluttajahintojen laskun myötä potentiaalinen asiakaskunta kasvaa merkittävästi. Tavarakauppaa koskevien tariffimuutosten ohella verkkokauppaa hyödyttää myös se, että Japani on sitoutunut olemaan asettamatta tulleja sähköisille toimituksille.

Lisätietoja kauppasopimusten hyödyntämisestä ja konkreettisia ohjeita yrityksille löytyy ulkoministeriön ja Tullin verkkosivuilta.

Lue eComGrowthin juttu aiheesta.