Väitös: Yrityssaneeraus – hidas tie konkurssiin?

"Usein analysoidaan vain lukuja, mutta ei paneuduta todellisiin ongelmiin lukujen taustalla."

Ilmoitus

Eija-Leena Kärkisen laskentatoimen ja rahoituksen alaan kuuluvan väitöskirjatutkimuksen mukaan suurin osa yrityssaneerauksessa olevista yrityksistä menee konkurssiin.

– Yrityssaneerauksen tarkoituksena on tervehdyttää yritys, mutta näyttää siltä, että yrityksiä ei nykyisillä keinoilla saada elinkelpoisiksi, toteaa Vaasan yliopistossa väittelevä Kärkinen mediatiedotteessa.

Osa yrityksistä ajautuu konkurssiin jo ennen kuin varsinainen tervehdyttämisohjelma on laadittu ja osa ohjelman toteuttamisen aikana.

Kärkisen väitöskirjatutkimuksen tulosten mukaan yhtä tyypillistä saneerauksen aikana konkurssiin menevää yritystä ei kuitenkaan löydy.  Tutkimuksessa huomattiin, että konkurssiin menevien yritysten taloudelliset tilanteet saattavat poiketa toisistaan paljonkin jo ennen saneerausta ja toisaalta myös saneerauksen aikana ennen konkurssia.

– Aiemmin uskottiin että vain tietynlainen yritys epäonnistuu saneerauksessa, mutta tutkimukseni tulosten mukaan epäonnistujat ovat hyvin erilaisia, sanoo Kärkinen.

Saneerausohjelmat jäävät usein turhan pinnallisiksi

Yhtenä syynä yritysten epäonnistumisiin voivat olla yritysten tervehdyttämiseksi laaditut saneerausohjelmat, jotka eivät välttämättä pureudu yritysten todellisiin ongelmiin.

– Usein analysoidaan vain lukuja, mutta ei paneuduta todellisiin ongelmiin lukujen taustalla. Tämä aiheuttaa sen, että myöskään käytetyt tervehdyttämiskeinot eivät ole oikeita, korostaa Kärkinen.

Tämän vuoksi sekä yrityksillä itsellään että ohjelmia laativilla selvittäjillä tulisi olla tarpeeksi tietoa ja aikaa taloudellisten ongelmien taustalla vaikuttavien syiden selvittämiseen sekä tehokkaiden saneerausohjelmien laatimiseen.

Ilmoitus

Pienet yritykset saneerausten keskiössä

Kärkisen väitöskirjatutkimuksessa, kuten yrityssaneerauksissa muutoinkin, suurin osa saneerausyrityksistä on pieniä tai erittäin pieniä. Pienen yrityksen konkurssi on kova paikka niin yrityksen omistajalle itselleen kuin sen sidosryhmille. Saneeraus onnistuessaan on myös parempi vaihtoehto yrityksen velkojille, sillä saneerauksessa jako-osuus on suurempi kuin konkurssissa.

Onnistuessaan yrityssaneeraus olisi siis lottovoitto niin yritykselle, sen sidosryhmille että koko kansantaloudelle, sillä saneerausohjelman toteuttamisen jälkeen yritys voisi jatkaa liiketoimintaansa ja työntekijät työtään.