Uusi myymälä – ”Kahteen ämpäriin on piilotettu 100 euron lahjakortti”

Tokmanni avaa ensi viikolla uuden myymälän Helsingin Kalasataman kauppakeskus REDIin – 1000 ensimmäistä saa kuuluisan yllätysämpäriin oikeuttavan ämpärilipukkeen.

Tokmanni kertoo, että uudesta ja tokmannimaiseen tapaan halvoin hinnoin varustetusta myymälästä löytyy muiden Tokmanni-myymälöiden tavoin heidän verkkokauppansa noutopiste.

Lokakuun lopussa Tokmanni aloittaa myymälässä myös nopeaan toimitukseen liittyvän kokeilun Kalasataman ja sen lähialueella sijaitsevien valikoitujen alueiden asiakkaille. Pilotissa asiakkaat voivat tilata tuotteet Tokmannin verkkokaupasta lyhyellä toimitusajalla. Tokmanni aikoo kertoa asiasta lisää lähiaikoina.

Ilmoitus

Uusi myymälämme kehittyvässä Kalasatamassa täydentää loistavasti jo ennestään kattavaa myymäläverkostoamme Helsingissä. Kauppakeskus REDIn Tokmannin myötä meillä on Helsingissä yhdeksän ja esimerkiksi metroreitin välittömässä läheisyydessä seitsemän Tokmanni-myymälää, Tokmannin myynti- ja markkinointijohtaja Mathias Kivikoski kertoo yhtiön tiedotteessa.

Hän kertoo, että myymälää REDIn kauppakeskukseen on odotettu.

Myös me Tokmannilla olemme erittäin tyytyväisiä löydettyämme myymälällemme toiveemme täyttävän liiketilan kauppakeskus REDIstä. Uskomme vahvasti siihen, että Tokmannin monipuolinen valikoima ja halvat hinnat herättävät uudenlaista liikehdintää kauppakeskuksessa ja runsaasti yleistä kiinnostusta Kalasatamassa ja sen lähialueilla.

Tokmanni kertoo myös, että tuotelahjojen lisäksi kahteen ämpäriin on piilotettu 100 euron lahjakortti. Myymälä avataan 15.10.