Urheiluvaatteista 10 % ostetaan verkosta

Suomalaiset ostavat urheilu- ja muotivaatteista verkon kautta tänä vuonna 400 miljoonalla eurolla.

Ilmoitus

Kun ostokset tehdään entistä useammin netissä, suurin kärsijä on kivijalkakauppa. Ostamisen tapojen muuttuminen on vähentänyt myymäläneliöiden määrää, mitä ei muoti- ja urheilukauppa TMA:n toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpään mukaan ole otettu huomioon kaupunkisuunnittelussa.

100 000 neliötä vähemmän pinta-alaa

- Taantuman ja verkkokaupan kasvun seurauksena alan myymäläpinta-alasta on Suomessa vähentynyt sata tuhatta neliötä. Samaan aikaan pelkästään pääkaupunkiseudulla oli viime vuoden lopussa rakenteilla 280 000 vähittäiskaupan neliötä, Kankaanpää sanoo tiedotteessa.

Tuote- ja palvelukaupan yhdistyksen tilaisuudessa Helsingissä puhunut Velimatti Kankaanpää muistutti, että ilman muoti- ja vaatekauppoja kaupunkien keskustat tai kauppakeskukset eivät houkuttele riittävästi asiakkaita.

Koska asiakas pääsee verkkokauppaan ostoksille missä tahansa, keskustan kaupat pysyvät elinvoimaisina vain, jos ne ovat hyvin saavutettavissa.