Urheilukauppa kävi vilkkaana tammikuussa – suomalaiset ostavat nyt polkupyöriä

”Nyt talviurheiluvälineistä on kaupoissa pulaa”.

Suomessa on kunnolla lunta, mikä on saanut ihmiset hankkimaan niin hiihtovälineitä kuin polkupyöriä. Kyllä, luit oikein. Näin kertoo Muoti- ja urheilukauppa ry:n tänään julkaisema raportti.

Urheilukaupan myynnin arvo yli kaksinkertaistui viimevuotisesta tammikuussa.  Myynti urheiluvaatteissa kasvoi 39 prosenttia, urheilukengissä 14 prosenttia ja välinekauppa huitaisi 114 prosentin kasvuun.

Ilmoitus

Pelkästään hiihtovälineissä kasvua kertyi huimasti, mutta toki vertailukohta viime vuoden mustaan tammikuuhun on hieman harhaan johtava. Viime vuoden tammikuussa etelä-Suomessa pelattiin golfia, nyt hiihdetään. Nyt talviurheiluvälineistä on kaupoissa pulaa, Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää kertoo tiedotteessa.

Ehkä erikoisinta tammikuun urheiluvälinekaupassa on polkupyörien myynti, mikä kasvoi lumisista olosuhteista huolimatta 49 prosenttia.

Tilanne on täysin poikkeuksellinen. Koskaan ei ole tammikuussa käyty pyörien kauppaa tähän malliin, Kankaanpää sanoo.

 

Muotikaupan näkymät edelleen synkät

Muotikaupassa pandemia näkyy silti edelleen melko negatiivisella tavalla. Muotikauppa laski -9,4 prosenttia, vaatteissa alamäkeä oli -14 prosenttia ja laukkujen osalta lasku oli -52 prosenttia.

Ainoa valonpilkahdus muotikaupan puolella on jalkineet. Pakkaset ja luminen talvi kasvatti tammikuussa koko viime vuoden kurimuksessa ollutta kenkäkauppaa 11 prosenttia. Verkkokaupassa vaatemyynti kasvoi edelleen 117 prosentti ja jalkinemyynti 162 prosenttia, Kankaanpää kertoo.

Muoti ja urheilukauppa ry ottaa niin ikään kantaa vallitsevaan tilanteeseen.

Monella on tilanne kuin jäihin pudonneella uimarilla: ranta häämöttää, mutta voimat alkavat hiipua. Jäsenkyselyn perusteella muotikaupan suurimmat ongelmat ovat edelleen asiakaspula, kauppakeskusten pakottavat aukioloajat, jolloin ovia pidetään auki olemattomille asiakkaille, ja kalliit vuokrat, Kankaanpää tiivistää toimialan tunnelmat.

Ilmoitus