Posti: Ulosmarssilla vain vähän vaikutusta palveluihin

"Teemme kaikkemme, jotta vaikutukset asiakkaillemme jäisivät mahdollisimman pieniksi".

Ilmoitus

Posti- ja logistiikka-alan Unioni PAU järjesti Postin tiedotteen mukaan laittoman ulosmarssin keskiviikkona, jossa osa postikeskuksen henkilöstöstä poistui työpaikoiltaan.

Ulosmarssilla on osittain vaikutusta kirjeiden, lehtien ja mainosten jakeluun. Postin paketti-, rahti- ja varastopalvelut toimivat normaalisti. Posti tiedottaa tekevänsä kaikkensa haittojen vähentämiseksi ja pahoittelee asiakkailleen aiheutuvaa harmia ulosmarssista, joka Posti sanoo olevan laiton ja perusteeton.

Ilmoitus

PAU tiedottaa puolestaan, että mielenilmauksen syynä on Postin kumppanin käyttämä työehtosopimus yhden postikeskuksessa tehtävän työkokonaisuuden osalta.

Ei vaikutusta postilaisille

Postista sanotaan, että PAU:n mainitsema työkokonaisuus on ollut tähänkin asti Postin kumppanin hoitama, eikä sillä ole vaikutusta postilaisten työskentelyyn tai työehtoihin.

- Meille on tärkeää, että pystymme varmistamaan asiakkaiden tarpeiden mukaiset palvelut ja niiden sujuvuuden myös kysynnän vaihteluissa. Teemme kuten monet muutkin palveluyritykset – ostamme työvoimapalveluja ja lisäresursseja kumppaneiltamme. Tämä henkilöstö työskentelee oman henkilöstömme rinnalla, kertoo lehdistötiedotteessa Jarmo Ainasoja Postista.

Postin ostama ja kumppanin henkilöstön tekemä työ on postin lajittelua ja siten tärkeä osa asiakkaille annettua palvelulupausta.

- Olemme pahoillamme tästä PAU:n järjestämän ulosmarssin aiheuttamasta harmista. Osa henkilöstöstämme on töissä ja teemme kaikkemme, jotta vaikutukset asiakkaillemme jäisivät mahdollisimman pieniksi, sanoo Jarmo Ainasoja.