"Luovutuspaikalla pitää olla alkoholin myyntilupa."
Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän mukaan 5,5 prosenttisen alkoholin verkkokauppa olisi jatkossa mahdollista niin kotimaisille kuin ulkomaisille toimijoille. Mutta kotiovelle asti alkoholia ei saisi kannettua.
Työryhmä ehdottaa yksimielisessä esityksessään uuteen alkoholilakiin säännöksiä alkoholijuomien etämyynnin rajoittamisesta. Samalla selvitettiin alkoholijuomien etämyynnin valvontaa sekä keinoja, joilla rajat ylittävän alkoholikaupan valmisteverot saataisiin nykyistä paremmin maksettua Suomeen.
- Lähtökohtaisesti luovutuspaikalla pitää olla alkoholin myyntilupa, Paaso sanoi STT:lle.
Ehto luovutuspaikasta on melkoinen jarru verkkokaupalle. Paason mukaan työryhmän lähtökohtana on ollut tehdä tasapuolinen esitys eri toimijoiden kannalta.
- Toimeksianto oli se, että suomalaista kauppaa ja teollisuutta ei saa laittaa huonompaan asemaan kuin ulkomailta toimivaa myyjää, Paaso sanoi.
Etämyynnissä myyjä maksaa kaikki alkoholijuomien verot, kuten alkoholiveron, valmisteveron, juomapakkausveron ja arvonlisäveron, ja hoitaa tuotteiden kuljetuksen. Etäostossa puolestaan vastuu veroista ja kuljetuksesta ovat ostajalla.
Alkoholia enintään 5,5 prosenttia sisältävien juomien verkkokauppa sallittaisiin
Työryhmän esityksen mukaan alkoholin verkkokauppa olisi mahdollista niin kotimaisille kuin ulkomaisille toimijoille, kunhan alkoholin enimmäispitoisuus olisi korkeintaan 5,5%. Tällaisten alkoholijuomien jakelu tapahtuisi vähittäismyyntipaikoista. Yli 5,5 tilavuusprosenttisten alkoholijuomien etämyynti Suomeen olisi edelleen kielletty, mutta tuotteita olisi mahdollista etäostaa.
Alkoholin etämyynti on kasvanut viime vuosina
Alkoholin etämyynti Suomeen oli 2000-luvun alussa vähäistä, mutta se kasvoi voimakkaasti vuosina 2013–2015. Etämyyntiä ovat lisänneet maailmanlaajuisten verkkokauppojen uudet tilauskanavat, kehittyneet logistiikkaverkostot sekä halventuneet kuljetuskustannukset.
Nykyisin asiakas voi tilata verkkokaupoista alkoholijuomia etämyyntinä ja tuotteet toimitetaan usein kotiovelle asti. Verohallinnon ja Tullin selvitysten mukaan EU:n alueella on toiminut yli 200 alkoholin etämyyjää yli 20 jäsenmaassa, eniten Saksassa, Iso-Britanniassa, Ranskassa, Alankomaissa, Luxemburgissa ja Espanjassa. Noin 99 prosenttia alkoholijuomien etämyynnistä on ollut sellaista, jossa myyjä on järjestänyt alkoholijuomien kuljetuksen Suomeen. Kuitenkin vain pieni osa alkoholijuomien etämyyjistä huolehtii asianmukaisesti verojen maksusta ja muista velvoitteistaan Suomeen.