Työntekijältä murtui jalka – sai potkut

Tukkanuottasilla ammattiyhdistysliikkeen kanssa jo nyt.

Amazon.se on avaamassa pian ovensa, mutta sen edellä monet ovat nostaneet esille myös huolensa siitä, että työolosuhteet Amazonilla ovat saaneet kritiikkiä hieman eri puolilla maailmaa. Nyt he ovat ajatuneet napit vastakkain ammattiyhdistysliikkeen kanssa myös Ruotsissa. Asiasta raportoi Eskilstuna Kuriren-lehti.

Takana on tapaus, kun Amazon Web Servicen työntekijä mursi jalkansa onnettomuudessa työpaikalla ja seitsemän kuukautta sen jälkeen hänet irtisanottiin. Amazonin mielestä syynä on puutteellinen osaaminen, kun taas ammattiyhdistysjärjestö Unionen sanoo, ettei irtisanomiselle ole kohtuullisia perusteluja.

Ilmoitus

Aiemmin työntekijä on muun muassa osoittanut puutteita ja raportoinut liian suuresta työmäärästä ilman, että asian hyväksi tehtiin mitään toimenpiteitä. Nyt työntekijä haastaa Amazonin maksamaan 150 000 SEK korvaukseen Unionin kautta.

Normaalisti tehdään toimenpiteitä, yritetään löytää ratkaisuja ja luodaan toimintasuunnitelma. Jos lopulta ei ole olemassa enää muuta ratkaisua, niin sitten irtisanotaan. Tässä ei ole ollut sellaisia kontakteja, Unionin toimitsija Daniel Alenius sanoo lehdelle.