Tutkimus: Ruokaa heitetään pois aiempaa huolettomammin

67 prosenttia tuntee silti ainakin silloin tällöin huonoa omaa tuntoa heittäessään ruokaa pois.

Hävikkiruokaan erikoistunut Matsmart toteutti tutkimuksen, joka julkaistiin nyt, Hävikkiruokaviikolla. Sen mukaan ihmisten omatunto kolkuttelee aiempaa vähemmän, kun ruokaa heitetään pois.

Tutkimuksen mukaan 67 prosenttia vastaajista potee huonoa omaatuntoa silloin tällöin heittäessään ruokaa menemään. Vielä viime vuonna leijonanosa, 78 prosenttia, koki näin.

Ilmoitus

Tutkimus on toteutettu vuodesta 2017 alkaen ja aiemmin huonoa omaatuntoa kokevien osuus on kasvanut tasaisesti.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa, jonka tarkoituksena on kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Pelkästään suomalaiskotitaloudet heittävät vuosittain yli 100 miljoona kiloa ruokaa roksikseen. EU:n linjauksen mukaan jäsenmaiden tulisi puolittaa ruokahävikin määrä vuoteen 2030 mennessä.

Hävikin vähentämisen tärkeydestä on puhuttu paljon viime vuosina, ja olemme huomanneet, että aihe on lähellä monen suomalaisen sydäntä. Yhtenä merkkinä tästä on hävikkiruoan myynnin merkittävä kasvu vuodesta toiseen, Matsmartin Suomen maajohtaja Michaela Böckelmann sanoo tiedotteessa.

Tämän vuoden tutkimuksessa 11 prosentti koki, ettei koko asia koske heitä tai että he eivät osanneet vastata kysymykseen. Vasta vuosi sitten tämän vaihtoehdon valitsi vain 1 prosenttia suomalaisia.

Voisiko tämä tarkoittaa sitä, että koska ruokahävikistä puhutaan paljon, suomalaiset heittävät aiempaa harvemmin ruokaa pois? Tämä olisikin hieno kehityssuunta. Jos taas kyse on siitä, että ruoan pois heittäminen ei enää tunnukaan suomalaisista niin pahalta kuin aiemmin, Hävikkiviikon sanomalla on entistäkin enemmän merkitystä, Böckelmann sanoo.

Matsmart myy verkkokaupassaan hävikkiruokaa, kuten sesonkituotteita, ylituotantoa ja tuotteita, jotka ovat jo lähellä parasta ennen-päivämäärää.

 

***

Ilmoitus

 

Podetko huonoa omaatuntoa, jos heität ruokaa pois? (luvut pyöristettyjä)

Kaikki Miehet Naiset
Kyllä, usein 30 % 24 % 36 %
Kyllä, silloin tällöin 37 % 35 % 38 %
Harvemmin 17 % 21 % 12 %
En koskaan 6 % 10 % 3 %
En osaa sanoa/ei koske minua 11 % 10 % 11 %

Ainakin silloin tällöin huonoa omaatuntoa ruoan pois heittämisestä kokevat 2017–2021:

    • 2017: 61 %
    • 2018: 68 %
    • 2019: 72 %
    • 2020: 78 %
    • 2021: 67 %

Näin tutkimus toteutettiin:

  • Tutkimuksen toteutti markkinatutkimusyritys Kantar, ja kohderyhmänä olivat 18–74-vuotiaat suomalaiset.
  • Kyselyyn vastattiin sähköisesti, ja siihen osallistui 2014 suomalaista kesäkuussa 2021.
  • Virhemarginaali +-2%-yks. (Lähde: Matsmart)