Ehandel on jo pariin otteeseen kirjoittanut maksujätti Klarnan raportista, joka on jaettu 10 eri osioon ja tarkastelee suomalaisten paitsi nykyisiä, myös tulevia pankkipalvelujen käyttötapoja ja niihin liittyviä odotuksia.
Tutkimuksen valossa suomalaiset ovat erityisen optimistisia taloutensa suhteen, vaikka vieläkin eletään jossain määrin epävakaudellista pandemia-aikaa. Maailmalla riehuva tauti on myös muuttanut kuluttajien käyttäytymistä ja tapoja, sillä suomalaiset ovat nyt jopa muita maita edellä, mitä tulee digitaalisen teknologian hyödyntämiseen oman talouden hallinnassa.
64 prosenttia suomalaisista on entistä kiinnostuneempia omasta taloudellisesta tilastaan. 35 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista uskoo myös oman taloudellisen tilanteensa paranevan vuoden kuluessa. Ainoastaan 12 prosenttia uskoo henkilökohtaisen taloutensa heikentyvän.
Rokotteen avulla yhteiskunnat palautuvat hiljalleen kohti normaalia ja näiden uutisten myötä myös optimismi globaalia taloustilannetta kohtaan on kasvanut. Suomalaisilla on erityisen positiivinen suhtautuminen omaan henkilökohtaiseen talouteen muihin maihin verrattuna, ja erityisesti 18–25-vuotiaat uskovat olevansa taloudellisesti vakaammassa asemassa lähitulevaisuudessa. Nämä ovat hienoja uutisia pandemian jälkeisenä vuotena, jolloin moni yhteiskunnan osa-alue on kärsinyt poikkeustilojen ja rajoituksen seurauksena, Klarnan kuluttajakäyttäytymisen asiantuntija Viveka Söderbäck sanoo tiedotteessa.
Digitaaliset maksupalvelut kiinnostavat
Suomalaiset maksavat edelleen mielellään maksukorteilla, mutta trendit ovat rantautuneet myös tänne ja nuorempi sukupolvi on omaksunut mobiilimaksamisen.
Mobiilisovelluksia käytetään suomalaisten keskuudessa eniten rahankäytön ja sen hallinnan suhteen. Suomalaiset käyttävät, aivan kuten muutkin pohjoismaalaiset ja hollantilaiset, innokkaasti pankkipalveluihin ja rahankäyttöön tarkoitettuja sovelluksia.
Tutkimus tehtiin Suomen lisäksi USA:ssa, Iso-Britanniassa, Australiassa, Itävallassa, Saksassa, Hollannissa, Norjassa ja Ruotsissa. Siihen osallistui yli 9000 kuluttajaa.
***
Raportin keskeisimmät kohdat
- Suomessa yleinen kiinnostus kohti omaa taloudellista tilannetta kohtaan on suurta kaikissa ikäryhmissä (keskimäärin 64 %). Verrattuna muihin maihin luku on suurin koko tutkimuksessa. Kiinnostus on erityisen korkeaa 26–35-vuotiaiden keskuudessa (67 %).
- Suomi ja muut Pohjoismaat erottuvat tutkimuksesta säästöillä: suuri osa suomalaisista kertoo sijoittavansa aktiivisesti osakkeisiin ja muihin rahoitusvälineisiin. Vain ruotsalaiset (54 %) sijoittavat enemmän kuin suomalaiset (54 %) – sijoittaminen on siis selkeästi jatkuva trendi Pohjoismaissa.
- Suomalaiset ovat optimistisia oman henkilökohtaisen taloudellisen tulevaisuuden suhteen. 35 % uskoo olevansa paremmassa tilanteessa vuoden kuluttua ja vain 12 % huonommassa.
- Suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset ovat muita maita edellä mobiilisovellusten käytössä niin pankkipalveluiden kuin rahankäytön ja -hallinnan suhteen.
(Lähde: Klarna)