Turku saa lähijakeluaseman keskustaan – DHL Express Citylogistiikan pilotin kumppaniksi

CityHUB tulee toimimaan pyöräkuriirien kotipesänä.

Ilmoitus

Pyöräkuriiritoiminta on yleistynyt Euroopassa
vauhdilla ja nyt myös Turku käynnistää citylogistiikan pilotin.  Kaupungin isännöimä Citylogistiikan uudet
ratkaisut -hanke on solminut yhteistyösopimuksen DHL Express (Finland) Oy:n
kanssa hankkeen ensimmäisestä pilottikokeilusta. Pilotissa rakennetaan
lähijakeluasema, CityHUB, Turun Puutorille.

Yhteiskäyttöisen CityHUBin toiminta-ajatus on, että
kuljetusyritykset voivat tuoda keskustan alueelle toimitettavia lähetyksiä
hubille, josta ne toimitetaan vastaanottajille kevyellä kuljetuskalustolla.
Lisäksi asemalle tulee noutopiste alueen asukkaita, yrityksiä sekä joukkoliikenteen
käyttäjiä varten.

Ilmoitus

- CityHUB tulee toimimaan DHL Expressin pyöräkuriirien ”kotipesänä” Turussa ja tulevaisuudessa myös pakettilähetysten jättö- ja noutopisteenä. Sijainti ydinkeskustassa on erinomainen. Saimme viime kesänä Turussa hyviä kokemuksia pyöräkuriiritoiminnasta, ja nyt sitä on luontevaa laajentaa. Tulemme ottamaan Turussa ensi kesänä käyttöön suuremman tavarapyörän, Cubicyclen, jonka tavaratila vetää kuutiometrin verran lähetyksiä, kertoo operatiivinen johtaja Janne Appel DHL Expressistä tiedotteessa.

Käynnistyy keväällä

Pilottikokeilu käynnistyy Turussa keväällä 2019 ja
jatkuu 12 kuukautta, jotta toimintaa voidaan testata kaikkina vuodenaikoina.

Esimerkiksi Pariisissa ja Göteborgissa
kaupunkiterminaalitoiminnasta on saatu erittäin hyviä kokemuksia ja toiminta on
kaupallisesti kannattavaa. Samalla keskusta-alueiden turvallisuus on parantunut
jakelukaluston muututtua kevyemmäksi.

Uudenlaisia palvelumalleja

Kaupungit toimivat hankkeessa mahdollistajan roolissa eli kokeilualustan tarjoajana. Yrityksiä haastetaan kehittämään uudenlaisia ratkaisuja yhteistyössä kaupungin kanssa erilaisten innovaatiohaasteiden avulla.

- Hankkeen toiminta on avointa, joten aseman toimintaan voi liittyä muitakin yrityksiä ja sen yhteydessä voidaan kokeilla uudenlaisia palvelumalleja, jotka liittyvät kaupunkilogistiikkaan, sanoo Jere LumikkoTurun kaupungilta.

Parhaillaan on käynnissä Puutorin aseman tiloista tarjouskilpailu, jonka jälkeen päästään suunnittelemaan toteutuksen tarkempaa aikataulua ja aseman toimintoja yhdessä toimijoiden kanssa.

Tilat rakennetaan tilapäisratkaisuna ja ne ovat tarvittaessa siirrettävissä. Tarkoituksena on kokeilla aseman toimintaa eri paikoissa ja hankkeen aikana tullaan todennäköisesti perustamaan useampi lähijakeluasema.