Tuplasi verkkomyynnin

Clas Ohlsonin vahva verkkomyynti jatkui.

Clas Ohlson kertoo yhtiön verkkomyynnin kasvaneen 101 prosenttia maaliskuun aikana ja se oli 101 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 10,1 miljoonaa euroa. Myynti maaliskuussa kasvoi neljä prosenttia ja oli 523 milljoonaa kruunua eli noin 52,3 miljoonaa euroa.

Kasvu on linjassa Clas Ohlsonin viimeisimpien raporttien kanssa, jotka todistavat vahvasta verkkomyynnistä samalla kun myymälöiden myynti on pysynyt paikallaan tai mennyt jopa takapakkia. Viimeisimmän kuukauden aikana yhtiön henkilöstö on joissakin tapauksissa työskennellyt tyhjissä myymälöissä ja käsitellyt verkkokaupan click & collect-tilauksia.

Ilmoitus

Henkilökuntamme tekee fantastisen panostuksen joka päivä pitääkseen asiakkaamme tyytyväisinä ja olemme investoineet periodin aikana niin markkinointiin kuin asiakaselämykseen työskentelemällä suljetuissa liikkeissä ja käsitelleet jatkuvasti kasvavia verkkotoimituksia myymälän ulkopuolelle, Kristofer Tonström, toimitus- ja konsernijohtaja sanoo lehdistötiedotteessa.

Maaliskuun myynti kasvoi Ruotsissa ja Norjassa, kun se putosi yhden prosentin verran Suomessa. Myynti Pohjolan ulkopuolella kärsi valtavan tappion ja kehitys maaliskuun aikana oli miinus 25 prosenttia.

Huolimatta edelleen jatkuvasta haasteellisesta tilanteesta onnistuimme kasvattamaan kokonaismyyntiämme 4 prosenttia. Myynti onlinella näytti vahvaa 101 prosentin kasvua verrattuna edellisvuoden samaan ajanjaksoon. Kun katsomme yksittäisiä markkinoita, niin Norja on ollut kauttaaltaan loistava pandemian aikana, mutta maaliskuussa olemme nähneet selvästi matalamman myynnin jatkuvien rajoituksien seurauksena. Kuukauden aikana lähes puolet norjalaisista myymälöistämme on ollut suljettuna asiakkailta. Ruotsissa ja Suomessa olemme kasvattaneet myyntiä periodin aikana 5 ja 6 prosenttia.