Tokmanni lanseeraa kanta-asiakasohjelman

Klubiostoksia voi tehdä aluksi myymälöissä – laajenee myöhemmin kattamaan myös verkkokaupan.

Tokmanni kertoo lanseeraavansa kanta-asiakasohjelman maanantaina. Se kantaa nimeä Tokmanni Klubi ja sisältää erilaisia tarjouksia, etuja ja palveluita ”halpojen hintojen ystäville”, kuten yhtiö itse asian ilmaisee. Klubin jäsenet saavat huokeiden hintojen lisäksi muun muassa tietoa tuotteista, palveluista ja tapahtumista. Ohjelman myötä Tokmanni voi myös palkita asiakkaitaan uusin keinoin.

Tokmanni Klubi auttaa meitä luomaan entistäkin onnistuneempia asiakaskokemuksia. Kanta-asiakasohjelmamme myötä asiakkaamme tulevat saamaan tietoa heidän ostotottumuksiaan, toiveitaan ja tarpeitaan vastaavista tuotteistamme, palveluistamme, tarjouksistamme ja muista eduistamme monipuolisemmin kuin koskaan aiemmin, Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen sanoo tiedotteessa ja jatkaa:

Ilmoitus

Olemme kehittäneet kanta-asiakasohjelmaamme asiakkaidemme toiveita kuunnellen ja tarpeita huomioiden. Olemme varmoja siitä, että kaikki halpojen hintojen ystävät – asiakkaamme, henkilökuntamme ja yhteistyökumppanimme – ottavat Tokmanni Klubin ilolla vastaan.

Tokmanni palkitsee Klubiin liittyneet asiakkaat heti kättelyssä ja liittymisestä saa palkkioksi 10 prosentin alennuksen valitsemsataan kertaostosta.

Tokmanni Klubissa ei tarvita esimerkiksi erillistä kanta-asiakaskorttia, sillä kanta-asiakkaaksi tunnistaudutaan kätevästi puhelinnumerolla tai henkilöllisyystodistuksella myymälän kassalla. Tunnistautuminen sujuu luonnollisesti joutuisasti myös verkossa. Lisäksi asiakkaan ostosten tiedot ja takuukuitit tulevat tallentumaan automaattisesti sähköiseen muotoon syksyn kuluessa. Ostohistoriaa voi tarkastella helposti verkossa, mikä vähentää tarvetta perinteisten paperisten kuittien tulostamiselle ja säästämiselle, Mika Rautiainen kertoo.

 

”Tärkeä osa strategiaa”

Tokmanni ei jaa kanta-asiakasohjelmansa kautta esimerkiksi bonuspisteitä vaan haluaa luoda Klubista merkityksellisen kaikille asiakkaille.

 Tokmanni haluaa jatkossakin olla kaikkien kauppa. Pidämme erittäin tärkeänä sitä, että kaikki Tokmanni Klubin jäsenet kokevat olevansa tärkeitä ja voivat hyödyntää itseään kiinnostavia kanta-asiakasetujamme. Esimerkiksi tarjouksemme ja muut etumme tulevat olemaan paitsi yllätyksellisiä myös helposti ymmärrettäviä, Rautiainen selvittää.

Uusi Tokmanni Klubi on tärkeä osa yhtiön strategiaa.

Panostamme esimerkiksi valikoimamme laajentamiseen, halpoihin hintoihin, asioinnin vaivattomuuteen, mielenkiintoiseen asiakaskokemukseen ja vastuullisuuteen. Tokmanni Klubi tarjoaa erinomaisen kanavan kertoa asiakkaillemme muun muassa näistä aiheista, Mika Rautiainen sanoo julkilausumassa.

Ilmoitus

Tokmanni Klubin avulla saamme lisäksi arvokasta tietoa erityisesti tuotteiden kysynnästä ja määristä. Asiakastieto auttaa meitä parantamaan käytännössä koko toimintaketjuamme hankinnasta aina myymäläkonseptiin ja asiakaspalveluun asti.

Tokmanni klubiin voi liittyä myymälöiden kassalla tai netissä täällä. Kanta-asiakasohjelma on ilmainen.