Tokmanni lahjoittaa 80 000 euroa Itämeren suojeluun

Juhlistaa Itämeripäivää tutulla tavalla.

Torstaina 26.8 vietetään Itämeripäivää. Tavarataloketju Tokmanni kertoo lahjoittavansa 80 000 euroa Itämeren suojeluun John Nurmisen Säätiön kautta.

Avustuksella tuetaan Puhdas Itämeri-hankkeita, jotka vähentävät alueen vesistöön kohdistuvaa kuormitusta  ja ympäristöriskejä.

Ilmoitus

Lahjoitus perustuu Tokmannin ja John Nurmisen Säätiön väliseen Pisara – Itämeren puolesta-hankkeeseen, jonka puitteissa Tokmanni antaa jokaisesta tämän vuoden touko-elokuun aikana Pisara kauneus- ja puhtausmerkiltä myymästään tuotteesta viisi senttiä Itämeren suojeluun.

On ollut jälleen upea huomata, että asiakkaamme ovat kokeneet Itämeren hyvinvoinnin ja sen kallisarvoisen kulttuuriperinnön turvaamisen merkitykselliseksi ja lähteneet innolla mukaan kasvattamaan lahjoituspottia. Iso kiitos 80 000 euron suuruisesta lahjoituksesta kuuluu myös henkilökunnallemme, joka on tehnyt hienoa työtä hyväntekeväisyyskampanjan onnistumiseksi tänäkin vuonna, lahjoituksen luovutustilaisuuteen osallistunut teknokemian ostaja Tiina Lipponen Tokmannilta kertoo tiedotteessa.

 

Vähentänyt fosforikuormitusta 75 prosentilla

Itämeri lasketaan maailman saastuneimpiin vesiin ja sitä rasittaa muun muassa typpi- ja fosforipäästöjen aiheuttama rehevöityminen.

Itämeren näkyviin oireisiin lukeutuvat esimerkiksi veden sameneminen, rantojen limoittuminen ja sinileväkukinnat. Rehevöittymistä aiheuttavaa typpeä ja fosforia päätyy mereen esimerkiksi kaupunkien jätevesistä sekä metsistä ja pelloilta tulevien valumavesien mukana. Myös osa liikenteen typpipäästöistä päätyy ilmalaskeumana Itämereen, säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt kertoo ja jatkaa:

Olemme todella kiitollisia Tokmannille ja sen asiakkaille tästä lahjoituksesta, joka auttaa meitä jatkamaan Itämeren suojelua.

John Nurmisen Säätiö on aloittanut vuosien 2005-2021 välillä miltei 40 Puhdas Itämeri-hanketta, joista 30 on saatu päätökseen. Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa vain Suomenlahden fosforikuormitus on vähentynyt 75 prosenttia 10 vuoden aikana.

Tokmanni lahjoitti vuosi sitten 53 000 euroa samaan hankkeeseen.

Ilmoitus

 

Tokmanni ja John Nurmisen Säätiö kannustavat kaikkia tutustumaan säätiön toimintaan osoitteessa www.johnnurmisensaatio.fi ja Puhdas Itämeri -hankkeisiin osoitteessa www.johnnurmisensaatio.fi/hankkeet.