Tilaa käteistä kotiin

Aktia kartoittaa asiakkaidensa tarpeita käteistoimituksille postin avulla.

Pankkien konttoriverkostoja on supistettu viime vuosina asiakkaiden siirryttyä yhä enenemissä määrin hoitamaan pankkiasioitaan digitaalisesti. Aktia on kuitenkin päättänyt etsiä ratkaisua siihen kuinka käteinen raha saataisiin sitä tarvitseville asiakkaille.

Ilmoitus

Aktia kertoo lehdistötiedotteessaan kartoittavansa asiakkaidensa tarvetta käteistoimituksille postin kautta.

- Kehitämme vauhdilla digitaalisia palvelujamme, mutta samaan aikaan asiakkaistamme noin 5 000 nostaa käteistä konttoreistamme useita satoja euroja säännöllisesti. Konttoriverkoston kaventuminen on tuonut haasteita erityisesti senioreille, liikuntarajoitteisille ja haja-asutusalueiden väestölle. Nyt kartoitettavan palvelun avulla asiakas voisi tilata käteistä joustavasti oman aikataulunsa mukaisesti haluamaansa osoitteeseen, kertoo Aktian henkilöasiakkaista vastaava varatoimitusjohtaja Merja Sergelius.

Pilotointi syksyllä

Suunnitellussa palvelussa asiakas tilaisi Aktialta käteistoimituksen. Tilausta tehtäessä pankki varmentaisi asiakkaan henkilöllisyyden ja posti kuljettaisi vakuutetut lähetykset asiakkaille 2-3 työpäivän aikana turvallisella ja tähän tarkoitukseen suunnitellulla erilliskuljetuksella.

Asiakkaan vastaanottaessa lähetystä posti vielä varmentaisi tämän henkilöllisyyden.

- Palvelu perustuu asiakkaan vahvaan tunnistamiseen ja lähetys toimitetaan vakuutettuna, joten turvallisuus on keskeinen lähtökohta palvelun suunnittelussa, kertoo Postin yrityspalveluista vastaava johtaja Maiju Fernelius.

Palvelun kiinnostusta kartoitetaan 8.6 saakka eri puolilla Aktian konttoriverkostoa, puhelinhaastatteluihin sekä verkkokyselyllä. Palvelu pilotoidaan syksyllä, mikäli tarvetta palvelulle löytyy.

 

Ilmoitus