TikTok avasi pohjoismaisen toimiston Tukholmaan

”Toimiston tehtävänä ei ole kehittää pelkästään ruotsalaismarkkinoita vaan kaikkia avainmarkkinoita Pohjoismaissa.”

TikTok aloitti rekrytoinnin Ruotsissa vuoden 2020 lopussa ja on nyt palkannut henkilöstöä naapurimaahan Ruotsiin avattuun pohjoismaiseen toimistoon. Tarkoituksena on työllistää tusinan verran lisää työntekijöitä vielä tämän vuoden aikana.

Toimiston tehtävänä on tukea tuotemerkkiä, ilmoittajia sekä pieniä keskisuuria yrityksiä markkinoinnissa ja sen kehittämisessä alustalla. Lisäksi aikomuksena on lisätä tunnettavuutta Pohjolassa.

Ilmoitus

Ruotsi on voimalaitos, mitä tulee teknologiaan ja pohjoismainen tekniikkaekosysteemi kukkii, joten olemme todella iloisia avatessamme toimiston Tukholmaan, TikTokin Managing Director Liv Sandberg sanoo tiedotteessa.

Apptopian mukaan TikTok kasvaa nopeiten maailmassa ja on eniten ladattu sovellus viime vuoden aikana. Pelkästään Euroopassa alustalla on 100 miljoonaa aktiivista käyttötiliä.

Pandemia-aikoina, ehkä enemmän kuin koskaan, tarvitsemme sisältöä elämäämme, joka saa meidät nauramaan edes hetkeksi. Meillä on mahtavaa luovuutta pohjoismaisilla markkinoilla, hän jatkaa ja toteaa, että on ilo päästä tukemaan TikTok-yhteisöä Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa.

TikTok kertoo samalla saaneensa Gold Standard 1.0-sertifioinnin IAB Sverige -organisaatiolta, joka on alan toimija digitaalisen markkinoinnin alueella.