Teslan surffilaudat vietiin käsistä

Tarjolla eBayssä kalliilla hinnalla.

Elon Musk on monessa mukana, ainakin kokeellisesti. Talouselämä kertoo kuinka Teslan nettisivuilla julkaistiin lauantaina 200 kappaleen myyntierä surffilautoja. Surffilaudan myyntihinta oli peräti 1 500 dollaria, mutta silti ne vietiin lähes käsistä ja myytiin loppuun muutaman tunnin aikana.

Ilmoitus

Kaikki myydyt surffilaudat eivät tainneetkaan tulla oman käyttöön, sillä nyt Time-lehti kertoo lautoja löytyvän myös eBaystä. Halvimmat pystyi ostamaan 2 850 dollarilla ja kalleimpien hinnat nousivat lähes 5 000 dollariin.

Ammattilaisen suunnittelema

Surffilautoja myytiin kahdessa värissä, mustana ja punaisena, ja myyntikikkana sen kerrottiin tietenkin mahtuvan kaikkiin kolmeen Tesla-malliin sisälle.

Laudan suunnittelussa Teslalla oli apunaan ammattilaissurffilautojen tekijä Matt Biolos sekä Lost Surfboards, joten surffilaudan voi olettaa kulkevan aalloilla kevyesti.