Telia toteuttaa #yhdessä-kampanjan

”#Yhdessä-kampanjan tarkoitus on antaa ääni pienyrittäjille ja kannustaa sekä suurempia yrityksiä että kuluttajia tukemaan suomalaisia yrittäjiä talousahdingon yli.”

Telia kertoo tiedotteessaan, että kampanjassa toteutetaan viikottain sarja mainoksia pienyrittäjistä, jotka voivat niiden avulla tuoda esiin oman yrityksensä ja osaamisensa.

Olemme jo lyhyessä ajassa nähneet suuria vaikutuksia eri aloihin, kuten ravintola- ja matkailualalle. Toisaalta tämä aika on ruokkinut hienoja ideoita esimerkiksi verkko-opetuksen ja muiden digitaalisten palveluiden kehittämiseksi. Meillä on ICT- ja mediatalona tarjota alusta ja kanavat yrittäjien sanoman eteenpäin viemiselle. Kannustamme mukaan myös muita suuryrityksiä, jotta saamme yhdessä autettua pienempiä yrittäjiä tämän ajan yli. Etsimme jatkuvasti uusia avun tarpeessa olevia pienyrityksiä ja mukaan voi ilmoittautua sivuillamme, yritysliiketoiminnasta vastaava johtaja Jari Rapo Telialta sanoo.

Ilmoitus

Kampanja nähdään internetin lisäksi myös printtimediassa. Lisäksi luvassa on tv-mainoksia ja se saa luonnollisesti paikkansa sosiaalisessa mediassa. Mediassa kampanja on nähtävissä useamman viikon ajan ja jatkuu verkossa sitäkin pidempään.

Yritämme auttaa niin montaa yritystä kuin mahdollista. Yksin emme pysty kaikkeen, mutta toimimalla yhdessä ja näyttämällä esimerkkiä voimme auttaa satoja pienyrityksiä vaikeiden aikojen yli. Siksi toivomme, että muutkin lähtevät tähän mukaan. Kaikki apua tarvitsevat yritykset kerätään telia.fi/yhdessä -sivullemme, jolta toivomme mahdollisimman monen yksityishenkilön etsivän yrityksen, jolle tarjota tukensa. Yrityksiä voi tukea ostamalla heidän tuotteitaan tai palveluitaan – vaikka lahjakortin muodossa. Yksityishenkilöiden lisäksi myös muut yritykset voivat auttaa tarjoamalla esimerkiksi näkyvyyttä ja mediatilaa apua tarvitseville, Telian yritysliiketoiminnan markkinoinnista vastaava johtaja Kaisa Pajari kertoo.

  

”Ilmainen verkkokauppatyökalu kuudeksi kuukaudeksi”

Kampanjan lisäksi telejätti tarjoaa yrittäjille kotisivu- ja verkkokauppatyökalun kuudeksi kuukaudeksi veloituksetta. Näiden avulla yrittäjä voi vaivatta pystyttää verkkokaupan tai vain uusia kotisivunsa.

Maamme rakentuu tietoverkkojen päälle, ja ne toimivat myös poikkeusolosuhteissa. Luotettavat tietoverkot mahdollistavat elintärkeiden IT-palveluiden toiminnan. Pidämme yhteyksistä huolta parhaamme mukaan, ja se tarkoittaa myös yrittäjien tukemista liiketoiminnan digitalisoinnissa ja uusien ansaintatapojen löytämisessä kivijalkaliiketoiminnan rinnalle, Jari Rapo jatkaa yhtiön tiedotteessa.