Tänään vietetään kansainvälistä palapelipäivää – korona sai aikaan palapelitrendin

Kotoilu innosti aikuiset harjoittamaan aivojaan ja yhä useammat alkoivat rakennella palapelejä.

Hintaoppaan datan mukaan palapelien suosio on huimassa nosteessa ja esimerkiksi naapurimaassa Ruotsissa niiden kysyntä ponkaisi viime vuonna 5203 prosenttia edellisvuodesta. Sama trendi näkyy heidän mukaansa myös Suomessa, jossa palapelikategoria on kuitenkin vasta lanseerattu eikä pitempiaikaista dataa ole vielä saatavilla.

Kun katsotaan Ruotsin dataa, voimakas kasvu palapelien suosiossa alkoi huhtikuun 2020 alussa koronatilanteen kärjistyttyä. Erityisen suosittuja edelliseen vuoteen verrattuna palapelit olivat marras-joulukuussa. Ennen vuotta 2020 palapelien kokoaminen ei ollut mikään suosittu juttu, eivätkä tuotteet kiinnostaneet verkossa aikuisia kuluttajia. Palapelikategoria kasvaa nyt myös Suomessa koko ajan: esimerkiksi viimeisen seitsemän päivän aikana kasvua on ollut 200 prosenttia edeltävään viikon jaksoon verrattuna, Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett kertoo tiedotteessa.

Ilmoitus

Hintaoppaasta etsitään perinteisten maisemapalapelien lisäksi elokuvista ja saduista tuttuja hahmoja. Suosituimpia ovat aivonystyröitä eniten kutkuttelevat jättipalapelit, joissa on jopa kymmeniätuhansia paloja.

Palapelin kokoaminen on kehittävää, mutta myös meditatiivista puuhaa, johon voi uppoutua tuntikausiksi. Myös lautapelien suosio palvelussamme on noussut korona-aikana entisestään. Suosituimpien palapelien hinnoissa on kauppakohtaisia eroja, joten paras hinta kannattaa tarkistaa ennen pelin tilaamista, Matinvesi-Bassett sanoo.

Kansainvälistä palapelipäivää vietetään tänään 29.1.

 

Hintaoppaan kolme suosituinta palapeliä juuri nyt ovat Clementonin 1000-palainen Museum Collection Universal JudgementRavensburgerin yli 40 000 palaa sisältävä Disney Gravity ja Roll your Puzzle -palapelimatto.

Hintaoppaan palapelikategoria koostuu 905 tuotteesta ja sieltä löytyy 25 eri kauppaa.