Taitonetin liikevaihto kasvoi – korona siirsi käytettyjen koneiden myynnin verkkoon

Liikevaihto kesäkuun lopulla päättyneellä tilikaudella oli 9,1 miljoonaa euroa.

Taitonetti raportoi tänään kesäkuun lopulla päättyneen tilikauden liikevaihdon laskeutuneen 9,1 miljoonaan euroon. Kasvua edelliseen tilikauteen verrattuna, jonka tulos oli 8,6 miljoonaa euroa, on puoli miljoonaa.

Yhtiö raportoi erityisestä kasvusta naapurimaan myynnissä, kun Ruotsin verkkokauppa bytdator.se kasvoi 100 prosenttia edelliseen tilikauteen verrattuna.

Ilmoitus

Pandemia siirsi käytettyjen tietokoneiden myynnin lisääntyvässä määrin onlinelle.

Myymälämyynti on selkeästi laskenut verrattuna koronaa edeltävään aikaan. Korona teki superloikan verkkokauppamyynnissä suhteessa myymälämyyntiin, Taitonetin toimitusjohtaja Mikko Veijola kertoo tiedotteessa.

Taitonetti uskoo kasvuun myös jatkossa ja on panostanut tähän muun muassa muuttamalla uusiin tiloihin talvella 2021. Yhtiö palkkasi viisi henkilöä lisää tilikauden aikana. Kaikkiaan Taitonetissä on yli 30 työntekijää tällä hetkellä.

Saimme uusien tilojen kautta tehokkuutta parannettua ja se tulee parantamaan tulosta tulevaisuudessa. Meillä on suunnitelmissa rakentaa lisää toimitilaa nykyiselle tontille, jolloin tilat on mahdollista liki kaksinkertaistaa, Veijola sanoo.

Yrityksissä haasteet ovat kuitenkin arkipäivää.

Toisen asteen maksuttomuus vie meiltä ison siivun myynnistä. Olimme kuitenkin jo keväällä aktiivisia ja saimme myytyä käytettyjä koneita useille lukioille. Näemme, että ekologisuus on myös kuntien ja koulujen asia hankittaessa koneita lukiolaisille. Ennakoimme muutosta keväällä myös siten, että satsasimme enenevässä määrin Ruotsiin. Meillä on perusteilla tytäryhtiö Ruotsiin ja uskomme sen tuovan etua ja kehitystä Ruotsin kauppaan, Mikko Veijola kertoo.

 

Komponenttipula saattaa näkyä joulun myynnissä

Taitonetti kertoo edelleen tiedotteessa, että yksi iso haaste on maailmalla vellova komponenttipula, mikä saattaa tuoda haasteita joulumyyntiin. Käytettävien tietokoneiden saatavuus on hyvä, mutta pelikoneiden näytönohjaimet ovat tällä hetkellä hankalasti saatavia.

Ilmoitus

Meidän liikevaihdostamme pelikoneista tulee merkittävä osa. Myimme viime tilikaudella yli 6 500 pelikonetta. Aika hyvin olemme saaneet näytönohjaimia tähän mennessä suoratoimituksina valmistajilta, mutta vähän kädestä suuhun mennään. Suunnitelmissa olleelle Saksan verkkokaupalle piti ottaa komponenttipulan takia aikalisä. Komponenttipulassa on myös mahdollisuuksia. Uusien kannettavien tietokoneiden saatavuus on huonontunut merkittävästi ja tämä voi avata uusia mahdollisuuksia ja herättää käyttäjissä mielenkiintoa ekologisempaan vaihtoehtoon, Veijola kertoo.