Swappie kolminkertaisti liikevaihtonsa

”Liikevaihto kasvoi 97,6 miljoonaan euroon.”

Käytettyjen älypuhelinten verkkokauppa Swappie kertoo tänään kolminkertaistaneen liikevaihtonsa vuonna 2020. Liikevaihto kasvoi 97,6 miljoonaan euroon, verrattuna edellisvuoden 31,3 miljoonaan euroon.

Swappie on kovassa kasvussa ja avasi viime vuoden aikana verkkokaupat Saksaan, Portugaliin, Alankomaihin, Tanskaan, Irlantiin ja Norjaan. Näiden lisäksi Swappie toimii Suomessa, Ruotsissa ja Italiassa.

Ilmoitus

Kansainvälistymisen vauhdittamiseksi yhtiö kutsui edellisvuonna hallitukseensa myös ruotsalaisen techprofiilin Mengmeng Dun.

Swappien kasvu jatkui vahvana Suomessa, Ruotsissa ja Italiassa, minkä lisäksi saimme erinomaisen startin kaikissa uusissa maissa. Tarjoamme eurooppalaisille luotettavan ja ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon uudelle älypuhelimelle, Swappien perustaja ja toimitusjohtaja Sami Marttinen sanoo tiedotteessa.

Yhtiö kirjoittaa edelleen, että liiketappio (EBITDA) kasvoi maltillisesti suhteessa liikevaihtoon. Vuonna 2020 liiketappio kasvoi euroissa 10,4 miljoonaan euroon.

Yrityksen liiketoiminta on pohjimmiltaan kannattavaa. Keräsimme viime vuonna 35,8 miljoonan euron rahoituskierroksen käyttääksemme sitä etukenossa. Rahoitusta nostetaan investointeihin tulevaisuuteen, esimerkiksi teknologiakehitykseen, sekä nopeamman globaalin kasvun ja tiimien rakentamiseen, Sami Marttinen sanoo.

 

Ympäristöteko – vähentää hiilijalanjälkeä

Mallista riippuen Swappien kunnostamien puhelinten elinkaaren aikainen hiilijalanjälki vähenee 25-80 prosenttia. Yhtiön mukaan kaikkiaan Swappien kunnostamat puhelimet ovat pienentäneet hiilijalanjälkeä jo kymmeniä tonneja.

Kuluttajat miettivät yhä enemmän puhelinten ja muun kulutuselektroniikan vaikutusta ympäristöön. Ympäristölle parempien valintojen tekeminen vaatii luotettavan ja toimivan vaihtoehdon. Luotettavuuden rakentamiseksi on ollut keskeistä luoda prosessit ja huoltoteknologia varmistamaan, että huolletut puhelimet toimivat kuin uudet, Marttinen sanoo.

Swappien työllisti viime vuoden lopussa 400 henkilöä ja he työskentelevät pääosin Helsingissä, jossa yhtiö muutti vastikään suurempiin tiloihin Kalasatamaan.

Ilmoitus