Swappie kasvaa kovaa vauhtia Pohjoismaissa

Liikevaihto noin 8 miljoonaa.

Ilmoitus

Suomalainen käytettyjä puhelimia ostava, huoltava ja myyvä Swappie teki viime vuonna noin miljoonan euron liikevaihdon. Nyt yritys kasvaa myös Pohjoismaissa noin 8 miljoonan liikevaihdolla tänä vuonna.

Yrityksellä on tänä päivänä 43 työntekijää sekä Suomessa että Ruotsissa. Swappien perustivat kaksi Aalto-yliopiston opiskelijaa, Sami Marttinen ja Jiri Heinonen, jotka jättivät opintonsa kesken yrittäjyyden vuoksi neljännen opiskeluvuoden jälkeen.

- Olimme ostaneet itse puhelimia Tori.fi ja Huuto.net -palveluissa ja kokeneet pettymyksiä. Puhelimet eivät olleet sitä mitä odotimme, oli ollut vesivahinkoja ja vastaan tuli myös varastettua tavaraa. Haastattelimme kavereita ja muita ihmisiä aiheesta ja huomasimme, että kyse on isommasta ongelmasta, Marttinen sanoo tiedotteessa.

Swappie on vuoden aikana huoltanut jo runsaat kaksituhatta puhelinta. Verkkokaupan lisäksi yrityksellä on myös kivijalkamyymälä Helsingissä.

Kestävyyden kannalla

- Uusien puhelimien hinnat ovat nousseet ja esimerkiksi iPhoneX maksaa kalleimmillaan jo 1 300 euroa. Samaan aikaan kuluttajat vaihtavat puhelimia noin 1,5-2 vuoden välein, mikä ei teitenkään ole hyvää kestävyyden kannalta. Mietimme miten voisimme yhdistää uusien puhelinten kunnon ja käytettyjen puhelinten hinnan, Marttinen sanoo.

Swappie kehittää palvelua, jossa käytetyn puhelimen myynti ja ostaminen onnistuu helposti ja turvallisesti. Yhtiö myös kunnostaa puhelimet ja myöntää huoltamilleen puhelimille takuun.